lauantai 7. marraskuuta 2009

Sadeviikonloppu

Sataa toista päivää peräjälkeen ja nurmi on sen verran liukas, että tytöt eivät ole paljon päässeet pihalle painimaan. Reiskaa ei sade tunnu haittaavan, mutta ei ole viitsitty sitäkään vilustuttaa. Remmilenkkeily ei oikein kuluta energiaa, mutta onneksi tuli juuri uudet luut kaikille, niin ei ole mennyt ihan riehumiseksi.


Tytöt saivat uudet bling-bling -valot pantoihin roikkumaan. Alla Helga iltapäivälenkillä.


Briefly in English: We have rain and all things wet.

keskiviikko 4. marraskuuta 2009

Reiska rokotuksella

Reiska kävi hakemassa jo ensimmäiset penturokotukset eilen iltapäivällä. Se matkusti yksin hienosti ja rauhallisesti auton takapäässä, kun tytöt jäivät kaikki kotiin eikä takana näin ollen ollut ketään istumassa pientä lyttyyn. Eläinlääkärillä poika oli reipas ja mukavasti kiinnostunut ihmisistä ja ympäristöstä. Painoa Reiskalla oli jo 17 kiloa, kun päästiin "viralliselle" vaa'alle.

Aika tarkkaan mennään painojen kanssa ;) kun Ossi-boy on saman ikäisenä painanut 17 kg 200 g.

Reiska pääsi myös vähän tutustumaan ihanaan, tummaan skotlanninhirvikoirapoikaan. Tapaaminen vahvisti taas sitä tunnetta, että kyllä meillekin vielä jossakin vaiheessa tulevaisuudessa se kauan haaveiltu skotti tulee.

maanantai 2. marraskuuta 2009

Lahti ryhmä 10 eli Holy Horse sentään


Osallistuimme viikonloppuna Lahden ryhmänäyttelyyn Helgan kanssa. Helga sai nuortenluokassa erinomaisen ja sijoitettiin luokassaan kolmanneksi. Liikkuminen sujui taas ilman ongelmia - mutta se seisonta!?! Helga tuijotteli ikkunasta ulos radalla harjoittelevia hevosia korvat ja silmät päässä seisoen tai heilui actionia etsien, kun kyllästymiskynnys on kovin matala. Suuret kiitokset Maritalle kärsivällisestä handlauksesta.

Tässä Helgan arvostelu Jarmo Vuoriselta:

"Kaunislinjainen narttu, jolla erittäin hyvä pää ja ilme. Korvat voisivat olla hieman paremmin taittuneet, erinomainen kaula. Suorahko olkavarsi, erinomainen runko ja ylälinja. Tyypillisesti kulmautuneet takaraajat. Liikkuu hieman jäykästi takaa, muuten erinomaiset liikkeet."

Seuranamme oli Demon, joka myös tuntui erittäin vapautuneelta ja iloiselta tytöltä näin uudestaan kohdatessamme. Näimme myös Helgan pentuesiskon ja muita lähisukulaisia, joten kannatti ajaa Lahteen asti taas kerran!


Reiska ja muut tytöt odottivat kotosalla, jossa koirien hoitaja oli aloittanut keittiöremonttia. Useissa uudemmissa sisäkuvissa taustalla vilahtelevat pahvilaatikot ja muut kyseenalaiset sisustuselementit liittyvät uuteen keittiöön, johon rupeaa olemaan kaikki osat hankittuna, mutta jonka kokoaminen vielä vähän viivästyy. Purkutöiden aikana on jo törmätty pieniin yllätyksiin, joista sähköjohtojen osalta suurimmat ovat hiirten aikaansaannoksia. Keittiön sähköistystä ja pistorasioita piti muutenkin muuttaa paremmin omia tarpeita vastaaviksi, mutta saapa nähdä, mitä yllätyksiä vielä tulee vastaan. Joulua ennen kuitenkin toivotaan kaiken olevan valmista.

Briefly in English: We participated in Lahti dog show for FCI group 10. Helga was more interested in horses running outside than standing still in a show ring. Still, Marita handled Helga well and it received Excellent and a third placement from the judge, Jarmo Vuorinen. We met also Helga's litter-sister for the first time after summer. Helga and its sister look very much a like still.
The girls and Reiska were staying home and helping to begin renovation works of the old kitchen.

Kotosalla lokakuussa


Lokakuu jo loppui, muutama kuva vielä viime viikolta. Yllä Reiska söpöstelee nallensa kanssa ja alla Helga übersöpöstelee Repen kanssa.


Rebeccakin pääsee tätä nykyä taas ihan normaaleille lenkeille riehumaan. Kortisonia annetaan vielä aamuisin, mutta annoskokoa pienennetään koko ajan eikä jalka ole lähtenyt uudestaan vihoittelemaan.


Syksy on kulunut enimmäkseen kotikulmilla koirien kanssa. Alla olevassa kuvassa näkyy taustalla Marikin - se on nyt lenkkeillyt miellellään ja syönytkin ilman ongelmia sekä pitkästä, pitkästä aikaa tuonut taas palloja ja leluja heiteltäväksi sekä haastanut leikkiin niin ihmistä kuin koiraakin.

Briefly in English: We've spent the autumn mostly at home with the dogs.

keskiviikko 28. lokakuuta 2009

Omenavarkaissa

Rebecca on keksinyt, että syksyn viimeisiä omenia ei tarvitse yksinomaan kerjätä keittiössä vaan helpommin omenia saa nyhtämällä niitä suoraan puusta. Ja mitä "isot" edellä, sitä "pienet" perässä. Helga ja Reiska huomasivat nopeasti opettajansa johdolla, mistä on kyse. Helga ei kehdannut jatkaa toimintaa kuvaajan tultua paikalle, mutta näppärsti Reiska nappaili maasta Rebecan pudottamia ja pilkkomia omenia sekä poistui vähän kauemmas syömään löytöjään. Rebeccaa itseään ei turha häveliäisyys vaivaa ja se jatkoi varastelua ihan muina koirina :)

Mari oli koko episodin ajan passissa portin pielessä. Se on selvästi tällä hetkellä ottanut vartiointivastuun.





Briefly in English: Rebecca teaches Helga and Reiska how to steal apples straight from a tree.

maanantai 26. lokakuuta 2009

Reiska ja tytöt

Reiska ja tytöt ovat touhussa aamusta iltaan, mutta ilmat eivät oikein suosi kuvaamista. Yllä oleva kuvakin on otettu ihan päivällä eikä suinkaan yömyöhään. Valaistus ei vaan sadepäivinä riitä.


Sadeulkoilun jälkeen on mukava torkkua sohvalla. Erittäin hyvin piskuinen Reiskakin sohvalle kiipeää - ihan itse ;)



perjantai 23. lokakuuta 2009

Reiska 10 viikkoa

Reiska tytöt iltapäivällä.
Kovasti pitäisi jo mukaan päästä.