lauantai 18. syyskuuta 2010

Turun pentunäyttely


Kävimme tänään Romyn kanssa pentunäyttelyssä Metsämäen raviradalla. Romykin oli ilmoitettu näyttelyyn, mutta emme menneet kehään lainkaan. Romy valitettavasti intoili märällä ruohikolla niin, että venähdytti kevyesti toisen etujalan. Ontuvaa koiraa ei viitsi kehään viedä, mikä oli pieni pettymys. Muuten vietimme miellyttävän (vaikka kylmän!) näyttelytuokion Romyn kasvattajan ja siskon eli Taran kanssa. Tara olikin saksanpaimenkoirapentujen roppi eli hienosti tehty tytöltä! Saksanpaimenkoiria oli näyttelyssä 2+5 pikkuisissa pennuissa.

Romyn sisko Tara:

Näyttelyn jälkeen kävimme vielä tutussa kyläpaikassa hakemassa sympatiaa. Romy oli todella uupunut ja kävi nukkumaan heti, kun oli tervehtinyt ihmiset läpi.

sunnuntai 12. syyskuuta 2010

Pienet tytöt kävelyllä

Romy ja Klaara kävelivät harjoituksen vuoksi keskustassa. Samalla tuli otettua pari kuvaa Klaaran ihanasta sammakkopannasta, joka on 4pawsin käsiälaa. Sammakkopanta on kevyesti eteen levenevä vinttarimallinen solkipanta ja vuoripuolella on pieniä sieniä.

Romy and Klaara walked a bit in Turku center. It's good exercise for the young ones! We took couple of pictures of Klaara's new froggy-collar by 4paws.

Romykin oli mukana:

Välillä huomaa, kuinka paljon Romy on jo kasvanut. Kohta se on puolivuotias, ja 20 kiloa painoa ylittyi viime viikolla. Sutjakka pentu!

lauantai 11. syyskuuta 2010

Vakavaa poseerausta



Pieni vakava olento poseeraa uuden kaulapantansa kanssa eli Romy the hiekkanenä. Kävimme kentällä vähän harjoittelemassa - ja sujui yllättävän hyvin! Mutta samalla tuli otettua muutama kuva; tässä on vain osa niistä, mutta jokaisessa Romy keskittyy erittäin vakavana ;)


Hiekkaisen nenän syy on tässä:

Romy - ja myös irlisneidot - saivat uudet KanaShopin pannat syksyksi lintukankaalla ja heijastimilla. Ihanaa työtä ja uskomattoman pehmeät vuoret! Ruskea solkipanta on Romyn, ja puolikuristavista beige ihanuus kuuluu Helgalle, pinkki Marille ja viheriä Klaaralle.

Romy and the wolfhounds got new collars for autumn. These are also by KanaShop, and have birdies with reflective lacing. And they are fabulously soft!


Nyt heijastaa hyvin, kun Jyry-tuotteesta tuli vielä tilattua syksyn kuralenkeille peruspannat, jotka on helppo pestä.



keskiviikko 8. syyskuuta 2010

Tampere Group 10 pictures

Helga


Klaara


Romy löysi kaveriksi pienen Riverwolf-pennun

Korvat


MacV:n kuvia sunnuntain näyttelystä.
Photos of last Sunday's dog show by Macv.

tiistai 7. syyskuuta 2010

Dog perspective




Mari kävi maanantaina eläinlääkärillä ja sen vihottelevasta korvasta löytyi sekä tulehdus että hiivaa. Mari oli niin kipeä ja piipitti onnetonta tilaansa eläinlääkärillä, mutta yleisesti ottaen se on tyynen rauhallinen, eikä revi tai ravistele korvaansa pahasti. Luulemme, että tämä tulehdus on seurausta antibioottikuurista, jonka Mari sai purtuun kieleensä. Sillähän ei ole ollut minkäänlaisia tulehduksia tai hiivaa tätä ennen, joten tämä on ihan ensimmäinen kerta, kun Marille laitetaan korvatippoja.


Mari ei vaikuta erityisen kipeältä, vaan leikkii pihalla nuorempien koirien kanssa. Mutta silti ajatuksemma kääntyivät Mantaa ja sen sairaushistoriaan, joka alkoi myös purrusta kielestä. Mantallahan paisui koko kieli ja se ei koskaan palautunut täysin ennalleen, vaikka sen henki saatiin pelastettua. Kieliongelmaa seurasi korvaongelma, mikä eteni puolessatoista vuodessa pahanlaatuisiin muutoksiin.

Jotta tämä ei mene ihan synkistelyksi, mukana on kuvia koirien kyljen tasolta sihdattuna.

Pihaleluja

Romy sai viime viikolla uuden Ebba&Albus -pistolukkopannan pöllönauhalla ja metallisella lukolla. Panta sopii ruskeapohjaisena erinomaisesti Romylle, mutta pitää vähän seurailla, syökö tuo metallihela karvaa. Tukevaltahan metallinen pistolukko tuntuu, vaikka ei ole aikaisemmissa kaulapannoissa ollut sellaista.

Helga on nykyisin niin hellyydenkipeä, että toivoisi sen juoksun jo tulevan ;)

Helga ja Romy - ulkona kaikkensa antaneet?

EbbaltajaAlbukselta tuli myös pari Jemmaa kakkapusseille - kätevät ja kauniit!


Tytöt saivat uusia pihaleluja, kun muutama edeltävä oli taas jo syöty ihan riekaleiksi. Köysilelut ovat tyttöjen mieleen ja samassa köydessä voi roikkua kolmekin koiraa. Kong Wubba on myös mieluinen, kun sen ulokkeilla voi läiskiä itseään tai toista koiraa... Pienembi wubba löytyy sisälelukorista, mutta tuo iso saa viihtyä pihalla. Leikkikuvat olivat valitettavasti yhtä sumua, kun valoa oli jo liian vähän.

Tampere Group 10

Last Sunday, Helga and Klaara were shown in Tampere group 10 dog show. The judge was Dusan Paunovic from Serbia - he seemed to take puppies and young dogs nicely but also wanted that the owner shows the dog's bite. For Klaara this was her first official ring. Klaara got an excellent from junior class with promising critics:
"9 months, elegant female, correct for age. I'd like a bit better ears, elegant head. Excellent clear side in body. Correct moving."
But I must confess that Klaara was moving a bit too fast and started jumping... so we need more training ;)

Helga was in the champion class and got an excellent with a fourth placement:
"2 years, elegant tall female; elegant female head, good neck; good middle chest and bones; correct topline and behind angulation. Correct in moving."
Helga moved nicely, but when compared to Klaara, Helga was still impatient in standing still :)

Romy was also with us, but Mari stayed home due to a possible yeast infection in its ear: Mari became anxious during the previous night and its other ear was burning hot. Mari hasn't had any previous ear infections or yeast so we think that this is due to the antibiotics it had for the bitten tongue.

We had two cameras with us, but only the other one was used -- and the pictures are still in the camera.

***

Sunnuntaina Helga ja Klaara osallistuivat Tampereen Kaupissa 10-ryhmän näyttelyyn, joka oli samalla Klaaralle ensimmäinen 'virallinen' näyttely junioriluokassa. Molemmat tytöt saivat erinomaiset, Klaara ERI- ja Helga ERI4. Ja hienostihan tytöt esiintyivätkin. Klaara tuntui taas helpommalta kehässä kuin Helga. Klaaran seisottamisessa ei ole oikeastaan vielä koskaan ollut mitään suurempaa ongelmaa tai pakottamisen tarvetta, mutta liikkeissä sen pentumaisuus tietenkin vielä näyttäytyy lentävänä takapäänä, pomppuina, epätasaisuutena ja minälienä :) Hieno tyttö se kyllä on ja hiljaa hyvää tulee, kun en tahdo tytön intoa pilata pakottamalla. Helga taasen tekee juoksuaan ja kehästä olisi pitänyt päästä heti pian pois ringin juoksun jälkeen. Eihän siellä tapahdu mitään kiinnostavaa... Helgan mielestä, siis. Helgan esiintyminen näytti kuulemma ihan helpolta -- juoksuttaminen sujuikin yhden sormen varassa löysässä pitkässä remmissä, mistä pidän, mutta seisottaessa meidän molempien keskittymisvaikeudet näkyvät. Rakas höpsömme haluaisi vain kainaloon.

Näyttelyssä meillä oli mukana Romy, joka tosin oli MacV:n hoiteissa melkein koko näyttelyn ajan, kun tuomari oli ripeä ja kehä eteni sellaisella vauhdilla, ettei ehtinyt edes namia tytöille antamaan. Romyn kanssa kokeiltiin taas vähän liikkeiden esittämistä, kun isojen kehä oli ohi, mutta aika heikolla menestyksellä. Romy kulkee aivan nenä maassa, eikä sitä makupalat kiinnosta. Viikonloppuna kentällä onnistui paremmin, mutta siellä ei ollutkaan ihan lähellä muita koiria. Toinen ongelma tuon myyränä-nenä-maassa -ilmiön lisäksi Romylla on satunnainen istun-enkä-varmasti-liiku -syndrooma, joten mielenkiinnolla odottelemme sen tulevaa pentunäyttelyä :D

Marin piti myös tulla näyttelyyn mukaan, mutta se jäikin Pirkkalaan odottamaan. Näyttelyä edeltävänä yönä Mari heräsi yhden maissa, ravisteli raivokkaasti päätään ja oli levoton. Sen korva oli ihan tulikuuma ja punainen, mutta ei huomattavan likainen. Rauhoitimme korvaa pyyhkimällä sen desinfioivalla (kun ei siihen hätään muuta ollut) ja sidoimme huonomman korvan t-paidan suikaleella päähän (kun korvalehdet alkoivat jo paksuuntua ravistelun seurauksena ja vaarana tuntui olevan verikorva) sekä annoimme vielä lopuksi Marille tulehduskipulääkkeen, minkä jälkeen se rauhoittuikin nukkumaan. Sunnuntaipäivä oli Marille helpompi kuin edeltävä yö ja maanantaina Mari pääsi heti eläinlääkärille.

Tampereen näyttelyn kuvat ovat toisella kameralla, ja lisään niitä ehkä myöhemmin.