Amalia ja Romy lumikasan kunkkuina.
keskiviikko 6. maaliskuuta 2013
Amalia, Klaara and the girls
Amalia on nyt puolivuotiaana reipas ja leikkisä. Viikonlopun näyttely ei väsyttänyt tyttöä lainkaan, koska siellä se nukkui rauhallisena.
Tytöt vahtimassa ohikulkijoita.
Klaara saapuu:
Amppuri tulee:
Ja Helgakin liihottelee luokse:
Klaaran profiili:
lauantai 2. maaliskuuta 2013
Kaarina dog show
Käytiin Klaaran kanssa pitkästä aikaa näyttelyssä, kun edellisestä oli jo viitisen kuukautta. Klaara tapasi muutamia tuttuja ja tuntemattomiakin sekä näytti Amalialle hyvää mallia. Klaaran käytös on parantunut tai vahvistunut Amalian myötä, kun ikivauvakin on vähän jo ruvennut aikuistumaan kolmen vuoden iässä. Klaara esiintyi erittäin rauhalisesti ja kauniisti, mutta nauhaksi saatiin vain vankkaa keskikastia eli sininen erittäin hyvä. Irlantilainen tuomari Felicity Thompson käyttikin kaikkia arvosteluvärejä punaisesta keltaiseen.
Klaara at the Kaarina dog show for FCI group 10.The Irish judge, Felicity Thopson gave Klaara a very good with the critics:
"Black bitch of nice bone and substance. Nice head and expression. Would prefer more reach of neck. Slightly straigh in pasterns. Good depth of chest and spring(?) of rib. Moved ok."
Amalia as a tourist in Kaarina
Amalialla tuli tällä viikolla puoli vuotta täyteen. Näissä kuvissa se on mukana Kaarinan ryhmänäyttelyssä, jossa se vähän harjoitteli kehässä ennen virallisten kehien alkamista.
Yllä olevassa kuvassa odotellaan kehiä: vasemmalla Klaara, keskellä Amalia ja oikealla Musti. Alla olevassa kuvassa Musti ja muita Riverwolf-koiria kasvattajaryhmän ykkösenä KP:n kera.
torstai 28. helmikuuta 2013
Romy's pictures from my mobile
Alla oleva pönötyskuva on vielä viimeviikolta, mutta muut kuvat eiliseltä. Eilen nautittiin Romyn kanssa kevätauringosta. Urheilupuiston mittari näytti +8 asetta auringossa, ja Romy tiiraili onnellisena lintuja puista sekä piehtaroi pehmeässä lumessa.
Stretching and playing
Tytöt viihtyvät lenkin jälkeen pihalla, eikä sisällemeno kiinnosta enää, kun ilmat lämpenevät.
^Klaara
Pienet leikkivät ja Mari valvoo syrjäsilmällä.
Klaara ja Amalia jatkavat lelunvenytysleikkejä, kun Romy lähti jo Marin kanssa sisälle lepäämään.
Helga:
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)