maanantai 11. elokuuta 2014

Walking in Ruissalo


Romyn ja yövieraiden kanssa Ruissalossa kävelemässä.



Suurin osa reitistämme oli hiekkaa.





Ruissalon tammipuita.


"Mustat möykyt" eli karjaa lehvien suojassa:



Romyn into riitti koko matkaksi ja välillä pidettiin taukoa Honkapirtillä.


August pictures


Klaara ja Amalia elokuisella iltakävelyllä, kun ilma jo hieman viilenee.



Klaara nukkuu Romyn ja Amalian kanssa.


Amalia:


Romy:


Piha vaihtuu alkusyksyn väreihin, alla Kultapiisku:


Tomaatit kypsyvät:


Ja Amalia on kantanut jo ensimmäiset omenanraakileet sisälle asti:


sunnuntai 10. elokuuta 2014

Helsinki 9.8.2014 FCI World Dog Show


Eilen Amalia osallistui Maailmanvoittajanäyttelyyn Helsingissä. Irlanninsusikoiria oli ilmoitettu paikalle yllättävän vähän, uorksia vain 26 tuomarille Per Iversen ja narttuja 53 tuomarille Ann Ingram. Meiltäkin osallistui vain yksi tyttö, kun ajateltiin Amalian kuitenkin jaksavan pitkän päivän parhaiten. Päivä sujuikin mukavasti, kun nähtiin paljon tuttuja irlisihmisiä ja lisäksi mielenkiintoisia ulkomaisia irliksiä.


Amalia oli edelleen selvästi Ruotsinreissusta väsynyt eli esiintyi vähän varovaisesti ja olisi halunnut "mökkiinsä", mutta sai kauniin arvostelun ja oli nuortenluokan ERI/2:
 "Well presented in good coat and condition. Well balanced head. Soft expression. Food reach of neck. Well laid shoulder. Good depth of brisket. Good topline and hindguarters. Moves very soundly, but could have more confidence. Nice flowing lines on the move."



Briefly in English: Amalia had a long day yesterday in the World Winner Dog Show. It was nicely EX/2 in the intermediate class.


keskiviikko 6. elokuuta 2014

Homewards with Wasaline


Suomen puolelle palattiin Wasalinen lautalla ja tällä kertaa otettiin koirat mukaan kannelle, jotta ne saattaoivat rauhassa liikkua ja siirtyä tarvittaessa varjoon. Amalia paljastui rauhalliseksi ja mukavalla tavalla uteliaaksi matkustajaksi, joka seuraili laivan etenemistä ja seurusteli isoista koirista kiinnostuneiden matkustajien kanssa.





Söpö vaari Alex otti koko matkan rennosti.




Aallonmurtaja Vaasan edustalla:


Paluupäivänä Suomen puolella koettiinkiin kesän ennätyshelteitä ja matkamme eteni verkkaisesti koirien ehdoilla. Vielä Porin paikkeilla koirat kävivät viimeisen kerran kastautumassa ja sen jälkeen päästiinkiin kotipihalle. Uutisten vaihdon ja ruuan jälkeen pojat jatkoivat vielä Helsingin suuntaan omaan kotiinsa.

Evening at Gullviks havsbad


Gullvikissä merenrannalla. Amalia nautti meriveden viileydestä ja innostui leikkimään aallokossa. Se olisi lähtenyt uimaan, mutta en uskaltanut päästää sitä irti, koska en tiedä, kuinka kauas ulapalle se suuntaisi ja itse en ole kestävyysuimari.






Varjokuvassa minä ja pieni merileijonamme Amalia:


Ja lopuksi kunnon ravistukset:


Amalia olikin rannan jälkeen valmis nukkumaan. Se sai vielä iltaruokaa ja suurinpiirtein nostin sen ulos iltapissalle, mutta muutoin se nukkui koko pitkän rauhallisen yön ja keräsi voimia viimeiseen matkapäivään. Aamuyöstä mökki viileni sen verran, että Amalia kömpi viereeni sänkyyn.


From Svenstavik to Umeå


Kuumana päivänä pysähdyttiin useamman kerran vilvoittelemaan koiria matkan varrella. Yläkuvassa etsitään vettä metsäreitin varrelta ja jokeen lopulta päädyttiin. Jokivesi oli todella kirkasta, mutta yllättävän lämmintä virtauksesta huolimatta.




Sillan alla viileässä:


Svenstavik 3.8.2014


Toisen päivän tuomarina oli kaikkien rotujen näyttelyssä irlanninsusikoirilla oli Agneta Kappers, jolle Amalia oli liian pitkää mallia. Amalia sai erinomaisen ja nuortenluokan ensimmäisen sijan ilman SA:ta:
"Tilltalande tik med fina linjer. aningen lång i ländpartiet. Bra front. fina vinklar bak. Rör sig tätt bak men i övrigt bra steg."


Alex sijoittui molempina päivinä ja sai myös molempina päivinä vara-sertin. Milouta ei esitetty sunnuntaina lainkaan. Kehän päätyttyä pakkasimme koirat ja tavarat autoon sekä suuntasimme kohti Uumajaa Sundsvallin kautta. Sundsvallissa pysähdyimme syömään tutulle ruokapaikalle ja koiria ulkoiluettiin useamman kerran matkan varrella, koska ilma lämpeni pitkin päivää. Ennen Uumajan lauttarantaa jäimme vielä yöpymään Gullviks havsbad och camping -alueelle, joka oli jo myös tuttu ja koiramyönteinen paikka.