lauantai 8. marraskuuta 2014

First snow


Ensimmäinen (märkä) lumi on ollut maassa jo pari päivää ja edelleen se vaan maistuu hyvältä. Lenkillä pitää taas opetella kävelemään vähän lyhyemmin harppauksin.








maanantai 3. marraskuuta 2014

Sleeping during rain


Romy 


maanantai 27. lokakuuta 2014

Wake me not


Tytöistä saa harvoin salaa onnistuneita nukkumakuvia, mutta tässä taas pari (yritystä) viikonlopulta. Romy-pieni nukkuu ensimmäisessä, mutta toisessa sekin jo on hereillä - ainakin osittain.


sunnuntai 12. lokakuuta 2014

October mist


Tytöt pihalla. Koleus ei turkki-tyttöjä haittaa ja lenkillä riittää taas vauhtia - varsinkin juoksuisella Klaaralla.



Amalia viiniköynnöksen katveessa.


lauantai 4. lokakuuta 2014

Roseberries


Ruusunmarjat ovat kypsyiä ja maistuvat Klaaralle sekä Amalialle. Romyllekin kelpaa, jos nyppäsen marjat pensaasta irti sitä varten. Irlikset sen sijaan poimivat tehokkaasti itse marjansa.






Klaara edellä ja Amalia perässä.


Välillä vähän pyrähtelyä; Amalia ja Romy.


Klaara arvokkaana silmät sirrillään:



Lepohetkellä Romy vetäytyy taas vajan alle, jonne se on taas ryhtynyt kaivamaan poteroa.


Autumn morning


Iso hanhiparvi muuttamatkallaan, mutta tytöillä on aamulenkillä vauhti päällä, eikä turhia pysähdellä.



Amalia nauttimassa syysauringosta.


maanantai 22. syyskuuta 2014

Tampere group 10 dog show


Sunnuntaina ajettiin uudestaan Tampereelle ja tällä kertaa Kauppiin ryhmänäyttelyyn, joka oli samalla tämän syksyn viimeinen ulkonäyttely. Tuomari Björn Fritz antoi Amalialle ERI 2 ja SA:n seuraavalla arvostelulla:
"2 years old well built bitch. Feminine head, bit narrow canines. Flat ears. Long neck. Nice body, very well angulated. Good feet and coat. Very nice side movement, coming and going a bit close behind."

Amalian korvat olivat paras narttu -kehässä jo paremmin kuin yksilöarvostelussa ja se esiintyi koko ajan hyvin.


Amalia parhaissa nartuissa, joissa jäätiin ilman sijoitusta. Tuomari sijoitti uroksissa neljä valiota ja nartuissa avoimen luokan voittajan sekä kolme valiota.



Klaaralla kilot näkyivät ehkä poikkeuksellisen verkkaisessa esiintymisessä. Se esitti tapansa mukaan itse itsensä ja olin lähinnä statistina mukana, mistä saatiin maininta "hyvin esitetty". Klaaran arvosana oli ERI:
"Almost 5 years old well built bitch with good size and substance. Typical head. Flat ears. Nice neck and topline, correct angulations. Very good feet and coat. Moves very well on all angels. Very well presented."


Romy oli mukana. Tapansa mukaan sen on vaikea ymmärtää, että oma väki
menee kauas ( K A U A S  P O I S)  kehään ihan ilman Romya.