lauantai 16. toukokuuta 2015
Blanka on green grass
Koko viikon kestäneen sateen jälkeen saatiin aurinkoisempi päivä ja Carel Wolfit halusivatkin viettää päivän nurmikolla loikoillen. Blanka nauttii niin kuin pentu vain voi ja Amalia on silmät sikkuralla vahdissa.
Paired dogs
^Amalia auringossa
Blanka ja Romy muodostivat pienten parin ja maistelivat uutta ruohoa.
Amalia ja Klaara muodostivat isojen parin, jonka päätehtävä oli valvoa.
Romy tulee mukaan jatkamaan ruohon leikkuuta:
sunnuntai 10. toukokuuta 2015
On Mother's Day
^Kuva vähän vääristää/korostaa Blankan tuulenhalkojaa,
mutta kaunis pää sillä on kasvamassa
Kovin vähän tuli otettuua kuvia viimeviikolla, kun satoi harva se päivä. Mutta tilannekatsauksena käy, että piha on muuttunut vihreäksi ja Blanka kasvaa tasaisesti. 16 kiloa ylittyi jo ja rokotusaika on varattu runsaan viikon päähän. Muutoin Blanka on alkanut oppia kodin rutiineja ja nukkuu jo yhdessä isojenkin kanssa, vaikka Romy taitaa edelleen olla se innokkain hoitaja. Amaliaa ja Blankaa on hauska seurailla, kun ne ovat välillä niin samasta muotista, vaikkakin eri kokoa, kun kulkevat peräkanaa pihamaalla.
Amalia ja Klaara pihamaalla. Romykin siellä hiippaili, mutta ei osunut yhteenkään kuvaan kokonaisena. Ilma on niin viileä, että lenkillä mentiin taas tyttöjen kanssa tasaista hölkkää, kun kävellen olisi tullut vilu.
maanantai 4. toukokuuta 2015
Tampere INT dog show 3.5.2015
Sunnuntaina käväistiin Pirkkahallissa Tampereen KV-näyttelyssä Amalian ja Klaaran kanssa. Tai käväistiin ja kävistiin, kun tuomari käytti sangen runsaasti aikaa joka koiran syynäämiseen ja kehä kesti tunnin puolitoista kauemmin kuin suunniteltu kaksi tuntia noin 40 irlanninsusikoiran kanssa. Tuomarina oli Csilla Juhasz Unkarista.
Amalian kanssa ei kauan kehässä pyöritty. Tyttö esiintyi rauhallisen kauniisti ja tuomari piti sitä erinomaisena, mutta hammas. Eli tuloksena oli avoimen luokan EH/4:
"Elegant general balance, very nice face with correct angulations and nice expressions, not good placed upper canine teeth, correct front, wellplaced shoulders, correct angulations, wellmuscled body, correct and symmetric angulations, balanced moving, excellent hairtexture, balanced behaviour, showing herself very well standing and moving, very good only for canine teeth."Yksi tuomari on aikaisemmin huomauttanut Amalian purennasta. Purenta on tiivis, mutta ei väärä eli kulmahammas on tasan, mutta ei sisällä. Kahdella aikaisemmalla muun kasvattajan irlanninsusikoirallamme on ollut selkeä purantavika - toisella niin paha, että eläinlääkärikin ihmetteli, miten koira pystyy syömään. Ne eivät käyneetkään näyttelyissä.
Klaara oli päivän yllättäjä eli olimme valmistautuneet juoksun jälkeiseen kivirekinarttuun, mutta kepeästihän Klaara pisteli, kun tuomari juoksutti meitä moneen kertaan ympyrää ja eestaas. Klaara oli valioluokan ERI/4 ja paras narttu -kehässä reservisijoituksella:
"Very good type, elegant general balance, good proportions, good head, correct front, parallel frontlegs, well shaped frontfeet, excellent topline, body well proportioned, good hair, balanced movement, correct behaviour."
Paras osa näyttelypäivää taisi kuitenkin olla se, kun palattiin takaisin ja Blanka oli pihalla vastassa :)
Isot tytöt ovat selvästi omineet sen jo omaan laumaan Romyn lisäksi, joten pennulla on nyt monta hoitajaa.
Klaara jaksoi kauniisti vielä parhaissa nartuissakin.
Briefly in English: In Tampere international dog show, Amalia was open class very good with a 4th placement and Klaara nicely champion class excellent with a likewise 4th placement. In best bitches Klaara received a resv-placement. The judge was Csilla Juhasz from Hungary.
Around 1st of May
Blanka vietti vappuviikonloppua Tampereen suunnalla ja lauantaina käytiin joukolla ulkoilemassa Pyynikillä. Paljonkaan ei marssittu ympäriinsä, vaan leikittiin pienten kanssa rannan tuntumassa.
Blanka ei arkaile tutkia uutta ympäristöä ja uusia ihmisiä.
Amalia on äärimmäisen rauhallinen lastenvahti.
Rannalla on hyvä juosta. Veteen Blanka ei uskaltautunut, vaikka Amalia vähän sitä houkuttelikin.
Juoksemisen jälkeen alkaa pientä väsyttää:
Amalia hoitaa:
Ja jatkaa sisälläkin pennun valvontaa, kun Blanka nukkuu rennosti:
perjantai 1. toukokuuta 2015
Blanka is little strider
Blanka liikkuu innokkaasti ja pitkällä askeleella. Oksissa olevat versot maistuvat melkein yhtä hyviltä kuin kukkamaan versotkin. Klaara ja Amaliakin kaitsevat aika tarkkaan Blankan ulkoilua.
Puutarhavajan kiertäminen on jännittävää, kun voi juosta ruusupensaiden välissä olevia koirapolkuja.
Kun Blanka ja isotkin irlantilaiset juoksevat enemmän, Romy siirtyy etupihalle. Se on vielä turhan kova leikkimään vauhdikkaammin pennun kanssa. Muutoin Romy käyttäytyy erinomaisesti ja hoitaa eniten pentua.
Tytöt odottavat ruokaa ja testattiin Blankalla whippetin lämpöpaidan kokoa räntäsateen varalta. Paita istuu hyvin, mutta kaulus on aavistuksen tiukka puettaessa.
sunnuntai 26. huhtikuuta 2015
Amalia shadowing Blanka
Blanka vie ja Amalia seuraa. Eli Blanka kiinnostaa Amaliaa kovasti, mutta vielä se on hyvin varovainen pennun kanssa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)