keskiviikko 29. heinäkuuta 2015

Romy's and Blanka's summer hobbies


Romy kauniisti levossa.


Ja Blanka kanssa.



Kovin kauaa Blanka ei jaksa levätä, kun pitää taas ruveta yrittämään Romya ylös ja liikkeelle.







Klaara's summer hobbies


Klaara nauttii kesästä pötköttämällä pihalla, syömällä jäätelöä ja kerjäämällä grilliherkkuja. Kirsu on jo hyvin kunnossa, eikä ole tänä kesänä saanut pahemmin auringonpolttamia.




Jäätelöä! Ice cream!



Ja Romy on taas jo pienin tyttö. Blanka on nyt 5 kuukautta vanha.


(Just) three again


Vasemmalta oikealle: Romy, Blanka ja Klaara



Pienet painivat ja Klaara nauttii varjosta.





Romy haluaa välillä huilia.




Klaarakin koettaa houkutella pieniä painimaan.


Redamancy -- feels for Amalia



Vaikea uskoa vielä tätä todeksi, mutta jouduimme luopumaan yllättäen ja ennenaikaisesti vaaleasta kaunokaisestamme, Amaliasta. Amalia eli armas Amppari oli perusterve, suloinen tyttö, jonka olisin niin kovin mielellään pitänyt osana laumaa pidempää. Se oli kotosalla aktiivinen, irlantilainen seurakoira, joka oli ihan kaikessa mukana ja joka nukkui yön jalkoihin käpertyneenä. Blankalle se ehti opettaa esimerkiksi, että puupinosta voi käydä "varkaissa" ja että vesiämpärissä voi myös pestä etutassut tai leluja.

Meillä on useimmat irlikset olleet rajuja leikkijöitä, jotka ovat saattaneet vetää kurvista nurin (varsinkin märällä ruoholla), törmätä toisiinsa tai heittää toinen päin seinää, mutta suurimmilta vahingoilta on tähän asti säästytty, vaikka ne aina pyrkivät juoksemaan vähän kovempaa ja hyppäämään vähän korkeammalle, mitä oma kroppa ja fysiikan lait sallii. Joitakin poikkinaisia hampaita on ollut ja muutama revähdys (pahin oli kaulalihasten revähdys, jolloin ko. koira kulki kivuliaasti pitkään ihan vääräässä asennossa). Nyt Amalia törmäsi/kaatui märällä nurmella yhden kerran epäonnisesti liikaa ja sen kaularanka vaurioitui. Meidän oli pakko tehdä lopetuspäätös välttääksemme pidempää kipua Amalialla.

Briefly in English: It is still hard to accept the fact, that suddenly Amalia is no more. All of our Irish wolfhounds have been hard players that could crash on each others, run a bit faster than the physical laws allow, and sometimes even collide with the wall of our house. Now, in a rainy day, Amalia crushed one unfortunate time so badly that it's cervical vertebrae was damaged and we had to relieve it from further pain.

perjantai 24. heinäkuuta 2015

Remembrance and solace


Välillä tulee kaipuu isompaan laumaan ja sen suomaan lohtuun. Kuvassa takaa eteenpäin Justiina, Nera, Rebecca (pallo suussa tietenkin), Ossi, Nero ja Katariina keväällä 2006 vähän ennen kuin vielä Mari liittyi joukkoomme.

maanantai 20. heinäkuuta 2015

Walk in the rain (part Kupittaa)


Blanka ja Klaara kävivät päiväkävelyllä Kupittaan puistossa. Tytöt olivat innoissaan, vaikka vähän satoikin. Blankan kanssa ollaan käyty nyt säännöllisesti keskustan puistossa, että se vähän näkee muunkin näköistä elämää, kuin kotikulmilla.


Ja Amalia vakiopaikallaan takapihan aidalla odottamassa uskollisna aina,  kun olen Klaaran kanssa palaamassa lenkiltä.


Morning posing


Aamulla oli vain 9 astetta lämmintä ja hengitys höyrysi kuin syksyllä, kun tytöt vähän juoksivat aamuspurttejaan. Näissä kuvissa ollaan jo juoksemisen jälkeen rauhoituttu.

Amalia kauniina, mutta vakavana.



Blanka laatoilla:


Ja Romy portilla: