sunnuntai 28. maaliskuuta 2021

Tiuku enjoying spring

Tiuku onnellisena, kun se pääsee taas harrastamaan yhtä mielipuuhaansa eli pihalla makoilua auringossa. Tiukuhan viihtyisi suurimman osan päivää ulkona naapurustoa seuraillen. 



 Lottakin pääsi filtin kulmalle Tiukun taakse:




Blanka testaa makuupaikkaa, kun Tiuku on portilla jonottamassa:





Blanka and family


 Hetken nautittiin jo kuivuneesta etupihasta ja auringon lämmöstä. Tässä Blanka ja Tiuku.





Piskuinen Romy-mummo siellä muiden mukana.



Lotta 5 months old

 

Lotta kasvaa hyvin tasaisesti edelleen sekä liikkuu upeasti. Kaikki uudet kulmahampaatkin ovat jo tulollaan, ja hyvältä näyttää. Blanka seuraa tarkkana, kun hieman harjoiteltiin taas Lotan kanssa.



Blanka at the vet again


Blanka on talven aikana satunnaisesti ontunut hieman, mutta nyt kevään edetessä jonkin verran enemmän ja alkanut nuolemaan etujalkaansa olkanivelen alapuolelta. Tämän vuoksi Blanka kävi perjantaina eläinlääkärilla, ja sen jalkoja tutkittiin. Jalat myös kuvattiin. Olkanivel on puhdas, mutta ranteen yläpuolella pitkässä luussa on mahdollisesti huokoisempaa luuta ja aavistuksen muuttunutta muotoa. Tällä hetkellä ei ole kuitenkaan osteosarkoomaan tai nivelrikkoon viittaavia muutoksia. Blanka sai tulehduskipulääkekuurin, ja seurailemme tilanteen etenemistä.

Alla kipeän etujalan kuvasta nopsa kännykkäkopsu. Myös parempi etujalka kuvattiin verrokiksi.



sunnuntai 21. maaliskuuta 2021

Spring Saturday

 

Satunnaisia kuvia pihalta keväisenä lauantaina. Hieman treenattiinkin, kunnes sormet jäätyivät. 



Ja tällaisia kuvia riittää (Romy on pienenä välissä): 




torstai 18. maaliskuuta 2021

Romy's 11th birthday today!

Romy-mummo on tänään 11-vuotta! Olemme äärettömän onnellisia mummokoiran hyvästä kunnosta ja aktiivisuudesta edelleen. Ulkoilulenkit ovat ovat hieman lyhentyneet, mutta hienosti mummokoira jaksaa Lotta-pentuakin leikittää.



keskiviikko 17. maaliskuuta 2021

Lotta grows finely

 

Romy ja Lotta päiväkävelyllä. Lotta on jo selvästi korkeampi kuin mummokoiramme. Se kasvaa hyvin tasaisesti  ja hienosti.