Helga nauttii loikoilemalle varjossa nurmikolla. Papu hääräilee omiaan.
Romy valvoo kuusen varjossa kuivalla hiekalla. Papu saapuu jälleen kuvaan mukaan:
Helga nauttii loikoilemalle varjossa nurmikolla. Papu hääräilee omiaan.
Romy valvoo kuusen varjossa kuivalla hiekalla. Papu saapuu jälleen kuvaan mukaan:
Kotona kaikki tytöt pääsivät ensin pihalle ja sitten lenkille. Helgakaan ei ollut järjestellyt näyttelyn aikana kotia uusiksi, vaan tytöt olivat ilmeisesti torkkuneet suurimman osan aikaa. Yllä Blanka ja Blankan ja Papun ruusukkeet.
Papu on vähäsen "jaa - mää vai?" -mieltä, kun ehdotellaan kuvien ottoa ja poseerausta. Päätettiin kuvata Papua ilman hihnaa, ja kärsivällisestihän Papu jaksaa kuvaamista.
Papun kuvaamisessa on vaan muut haaasteet, jos ei irlantilaisia siirrä väliaidan toiselle puolelle. Romy taitaa näiden kuvien aikana olla etupihalla tai sisällä omassa pedissään.
Kaunis, kaunis Papu, vaikka hieman varjossa:
Papu, Blanka ja etualalla Helga:
Papu vielä kerran:
Lotta on edelleen kovin laihassa ja kevyessä kunnossa:
Ja kaikki irlantilaiset sekä Papu ylhäältä kuvattuna:
Eilen käytiin Turun Metsämäessa Blankan ja Papun kanssa ryhmänäyttelyssä. Matka oli mukavan lyhyt, mutta ravirata kylmän tuulinen ja maasto pölisevää hiekkaa. Koirille ilma oli kuitenkin mieluinen, ja viihdyimme kehän reunalla hyvässä seurassa. Blanka osallistui veteraaniluokkaan ja Papu junioreihin. Irlanninsusikoirat tuomaroi irlantilainen Felicity Thompson. Blanka esiintyi iloisesti, mutta aavistuksen väsyneen oloinen se oli - ehkä pitkä ja kylmä odotus verotti takaosan kantavuutta, mutta kyllä se aamulla pisti myös ranttaliksi kahta nuorempaa irlistämme juoksuttaessaan. Tuloksena oli kuitenkin ERI 1, SA, PN-3, ROP-VET arvostelulla:
"8,5 years old, female of superb breed type. Excellent head with [?], good pigmentation. Good depth of chest. Plenty of reach. Well tucked up belly. Moves soundly and freely."
Papun ja Blankan kehät olivat lähes päällekkäin, ja Papusta ei tullut kehäkuvia tällä kertaa lainkaan. Papu esiintyi kauniisti ja jopa melko maltillisesti; pöydällä vaan hieman piti hytkytellä tuomarille, kun iloisuuttaan Papulla on vaikea pidätellä. Tuomari olikin vaihtunut, ja Papun tuomaroi Kirsi Sainio. Ennen kehää varoiteltiin, että tuomari jakaa H:ta ja EH:ta, mutta hyvinhän Papulla sujui. Papun tuloksena oli ERI 1, SA, PN-1, ROP, ROP-JUN kauniilla arvostelulla:
"14 kk. Erinomainen rotutyyppi. Erinomainen pää. Hyvä kaula. Silmät voisivat olla hieman kookkaammat. Erinomainen kuono-osa. Oikea purenta. Hyvät korvat. Erinomainen eturinta. Erinomainen runko. Tasapainoisesti kulmautunut. Laadultaan hyvä karvapeite. Liikkuu yhdensuuntaisesti hyvällä askeleella. Hyvä silhuetti."
Alla kuvassa Papu on kehän jälkeen Blankan palkinto eli piippaava donitsi suussaan. Donitsi kelpasi vingutettavaksi, ja vietiin kotona petiin.
In Turku dog shows, Papu was EX. 1, CQ, BB-1, BOB, BOB-JUN with the judge Kirsi Sainio. Blanka was EX, 1, CQ, BB-3 and VET-BOB with the judge Felicity Thompson.
Papu on ottanut Romyn paikan auringossa, mutta onko siitä vahtikoiraksi? Todellisuudessa se torkkui portin kulmalla, ja nosti pään kameralle:
Vihdoinkin päivät alkavat lämmetä, ja tytöt nauttivat oleilustaan pihamaalla. Uusia kuoppiakin on taas pihalle ilmestynyt, kun tytöt - varsinkin Lotta ja Helga - hääräävät.
Eilen osalllistuttiin ryhmänäyttelyyn Salossa. Näyttely oli mukavan kevyen ajomatkan päässä, ja mukana matkassa olivat Papu, Helga ja Romy. Papu ainoana osallistui terrieriryhmän näyttelykehään, missä se olikin päivän ainoa ja paras dandi hienolla tuloksella: ERI, 1, SA, PN-1, ROP ja JUN-ROP!
Ennen kehien alkua harjoiteltiin hieman taas myös Helgan kanssa, ja sehän liikkui kevyesti kentällä. Kunpa menisi näyttelykehässäkin yhtä kevyesti.
Papu valmiina kehään! Aamulla herättiin taas sen verran aikaisin, että Papu pääsi pesulle ja föönättäväksi.
Tuomarina toimi Maija Mäkinen, ja arvostelu olikin tarkkaa:
"15 kk Hyvät mittasuhteet ja ylälinja. Hyvä vahva kallo. Riittävä otsapenger. Kauniit silmät. Hieman paksut korvat. Hyvät leveät leuat, oikea purenta. Hyvä kaula, eturinta. Hyvä pigmentti. Eturaajat voisivat olla suoremmat. Hyvä rintakehän malli. Rodunomaiset kulmaukset. Hyvä luusto. Hyvä häntä. Oikea karvan laatu. Liikkuu tasapainoisesti. Liikkeessä lanneosa köyristyy jo melko voimakkaasti. Viehättävä käytös. Seistessä kaunis siluetti."
Yesterday Papu participated in FCI group 3 dog show with Maija Mäkinen as the judge. Papu did fine once again. It was EX, 1, CQ, BB-1, BOB, JUN-BOB.