
Saksanpaimenilla on tunnetusti suuret luulot itsestään ja Repe osoittaa sitä hyppäämällä suurinpiirtein jokaisen lumikasan päällä, mitä reittimme varrella on. Mitä isompi kasa, sitä tyytyväisempi egoilija.
Käytiin jo päivällä pitkä lenkki, jotta ei tarvitse uuden vuoden aattoiltana pitkälti ulkoilla juhlijoiden seassa. Repehän tai irliksetkään sen puolen eivät paukuista hätkähdä, mutta Repsu enemminkin innostuu ja hurjistuu paukuista. Irlikset ovat tälläkin hetkellä maalla ja huomenna Rebeccakin pääsee sinne. Näissä kuvissa ei muuten sada lunta, vaan Repsulainen pöllyttelee siihen malliin lumessa, että vaikutelma on aika lailla sama.









Sunnuntaina suuntasimme auton Helsinkiin osallistuaksemme Pohjoismaiden Voittajanäyttelyyn. Saimme mennen tullen ajaa kevyessä lumituiskussa, mutta matka sujui hyvin. Näytillä oli omista koirista ainoastaan Helga. Helgaa jännitti ensin näyttelypaikalle sisällemeno, kun sillä on tällä hetkellä jonkinlainen herkkä kausi menossa juoksua aloitellessa. Sisällä näyttelyalueella Helga kuitenkin rauhoittui sangen nopeasti ja kiertelimme katselemassa myyntikojuja. Mitään varsinaisesti uutta ja ihmeellistä koiratavaraa emme tällä kertaa havainneet. Eaglen ruokaa tuli ostettua jonkin verran pakettitarjouksena Rebecalle. Kun Helga löysi vielä tutun Hitun, se saattoi huokaista helpoituksesta ja rauhoittui torkkumaan.
Irlisten tuomari vaihtui viime metreillä ennen näyttelyä, ja Jens Myrman tuntui sangen tarkalta hampaista. Näyttelykehä ei ollut kovinkaan laaja, mutta ulkoilualue oli tässä näyttelyssä mukavan väljä, kunhan sinne ensin pääsi pujottelemaan ahtaista käytävistä. Kehässä Helga yllätti meidän erittäin iloisesti seisomalla kauniisti ja rauhallisesti ilman havaittavaa heilumista. Marita kyllä raportoi Helgan tuntuneen yhtä kivireeltä kuin aikaisemminkin, mutta kehän laidalle meno näytti kevyeltä. Helgalla oli hampaat kunnossa, mutta rintakehä olisi saanut vielä kehittyä nuorella koiralla. Helga sai nuorten luokassa erittäin hyvän ja sijoitettiin luokkansa kakkoseksi. Erinomaista jaettiinkin niukasti yksi tai kaksi per ikäluokka."21 mån. Utmärkt storlek och proportion. Välskuret feminint huvud. Vacker hals, överlinje, kors och bakställ. Rak i sin front. Behöver utvecklas i förbröstet. Trevliga sidorörelser, bra bak, ostabila fram."


Today we walked further away from the town center with Helga. It got to run free in one of our old favorite places for running. We used to live near to this empty wasteland with our first wolfhounds. The running pictures turned out too blurred but Helga had some fun time running wild.
Tänään kävelimme vähän kauemmas keskustan alueelta vanhalle Peltolan maankaantopaikalle, joka on tätä nykyä joutomaata. Ensimmäiset irliksemme juoksivat tuolla alueella aikoinaan päivittäin, kun asuimme vielä siellä puolen kaupunkia. Juoksukuvat eivät itsessään onnistuneet, mutta Helga sai aikamoiset vapaushepulit ja piti riemukkaan tuokion ylärinteessä.






Helga got mail today. Johanna from Designdog planned and made new leather collar and lead for Helga. The lead and collar's lining are softest raspberry red leather and the collar has a hand painted insert of more sturdy leather.
Tänään saapui postitse Helgalle uusi vadelmanpunainen talutinsetti, jossa on käsin maalattu kaulapanta. Ihastuttavan pehmeä kokonaisuus on toteutettu Designdogilla.