Muutama kännykkäkuva tältä päivältä Helgan päivälenkiltä. Helgan kuntokuuri jatkuu edelleen, jos vaikka saataisiin sitä vähän entisiin mittoihin ja kiinteyteen.

Marin toipuminen on edennyt rauhallisesti ja tikit saadaan perjantaina pois. Tänään saimme tietoomme myös patologisen tutkimuksen tuloksen, Marin kasvaimet olivat vaarattomia :) Kyseessä oli apokriinirauhasen kystomatoosis, jonka syntysyytä ei tiedetä.
Mari kävi eilen eläinlääkärillä pienessä leikkauksessa. Sen vasemmasta poskesta/kaulasta poistettiin suurempi kasvain ja vasemman polven vierestä pienempi. Posken kasvain oli kasvanut enemmän sisäänkin päin, ja sen ympäristöä poistettiin myös jonkin verran. Kasvain lähetettiin patologille tutkittavaksi, jotta saamme varmuuden siitä, mitä Marin kyljessä kasvoi.
Marin peruskunto on hyvä ja sydän vahva, joten se nousi päättäväisesti herätyspiikin saatuaan, ja lähti kohti ulko-ovea ja autoa. Mari ei koskaan vastustele tutkimuksissa, mutta eipä se ole koskaan eläinlääkärissä viihtynyt ylimääräistäkään ;) Kotimatkallakin Mari oli pääasiassa hereillä peittonsa alla, mutta kotiin päästyään se nukkui rauhassa lääkeaineet pois. Illemmalla Mari söi jo ensimmäisen kerran, ja tänään on otettu ylimääräiset siteen pois haavojen päältä hautomasta. Nuoremmat nartut tai erityisesti Klaara haluaa olla Mari-mamman vieressä, mutta ainakin toistaiseksi haavat ovat saaneet olla rauhassa.
Eilen Mari kävi vain pihalla varovaisesti, mutta tänään ollaan kävelty pari pientä lenkkiäkin.
Briefly in English: Yesterday Mari visited the vet, and its two tumors were removed in surgery. Mari had a slightly bigger tumor in its left cheek, and that tumor was send for a pathological examination. Mari had another, smaller tumor in its left knee that was also removed. Mari has been recovering finely, and we hope that the tumors are benign ones and not malignant.
Näissä kuvissa on palattu Tampereelta kotiin. Helga kävi sydänkontrollissa sydänlihastulehduksen jäljiltä, ja sen sydän näyttää olevan nyt hyvässä kunnossa. Sydän lyö tasaisesti (96), ei ole laajentunut, on normaalin mallinen eikä vuoda. Helga syö vielä omega 3 ja 6 lisää, mikä toivottavasti ehkäisee uutta tulehdusta tässä kevättalvella. Helgan käytöksestä huomaa kotona myös selvästi, että sillä on parempi olo. Helga heiluu vanhaan tapaan, pitää meteliä pihalla ja leikittää nuorempiaan innoissaan. Olemme alkaneet myös käymään sen kanssa taas vähitellen pidemmillä lenkeillä, jotta saataisiin kroppaan kiinteyttä takaisin.
Briefly in English: In these pictures we have arrived back home after visiting Helga's heart specialist in Tampere area. Helga's heart is in fine condition, and Helga itself is very much back to it's old habits of being the loudest and fastest of the pack.
Muutama kännykkäkuva, kun ei ole kameraa tullut kannettua mukana lainkaan. Kahdessa ensimmäisessä kuvassa ollaan Romyn kanssa Tonttumäellä. Romyn pää on selvästi aikuistunut ilmeeltään talven aikana.
Ja pari "kuhinaa teltassa" -kuvaa :) Nämä ovat syyskuulta Kaupista; kaikkien pitäisi päästä samalla hetkellä juomaan, kun ämpärin kansi avataan. Takaa eteen, kuvassa on Musti, Tuhru, Klaara ja Romy.