Tytöillä on ovet auki kulkea, ja ne viihtyvätkin hyvin ulkona. Aivan kuumimmaksi ajaksi otetaan sisälle, jotta eivät liikaa lämpene. Yllä Papu, Lotta ja Turielle edessä.
^Turielle myös tuolla taustalla, jos tarkkaan kuvaa katselee.
Tytöillä on ovet auki kulkea, ja ne viihtyvätkin hyvin ulkona. Aivan kuumimmaksi ajaksi otetaan sisälle, jotta eivät liikaa lämpene. Yllä Papu, Lotta ja Turielle edessä.
^Turielle myös tuolla taustalla, jos tarkkaan kuvaa katselee.
Sillävälin, kun Papu kävi sydänkuuntelussa ja trimmaajalla, Turielle tutustui järvenrantaan sekä veteli lonkkaa. Veteen se ei mennyt, mutta muutoin kaikki kiinnosti. Lotta oli Papun mukana ja tuli trimmaajan luoksekin, missä se sai rapsutuksia ja huomiota, mutta ehti myös anastaa koiranruokaa, tutkailla näkkileipää ja yleisesti heilua.
Papu kävi myös loppuviikosta eläinlääkärissä sydänkuuntelussa ja kaikki oli hienosti. Eläinlääkäristä jatkettiin trimmaajalle ja Papun karvaa kevennettiin entisestään kesäksi.
Turielle kävi perjantaina eläinlääkärillä viimeisissä penturokotuksissa. Ilma oli lämmin, mutta Turielle tassutteli varman oloisesti sisään ja tutkaili eläinlääkärin tiloja; saman ikäinen pentu kiinnosti. Rokotusta se ei juuri huomannutkaan, ja painoa oli nyt 28,5 kiloa.
Kolme pientä tyttöä pihamaalla tiivisti yhdessä. Lotta on hieman reipastunut, mutta oli se ensialkuun vaisu, kun molemmat isoset menetettiin peräkkäin.
Etupihan puolella Lotta vartiossa ja pikkuiset pusikossa. Papu vie ja Turielle seuraa, mutta molemmat viihtyvät. Turiellen ensimmäiset hampaat ovat vaihtumassa, ja kaikki irtoava tuppaa menemään suuhun tai vähintäänkin on kokeiltava, miltä maistuisi ja olisiko mukava pureskella.
Lotta esiintyi omaan tyyliinsä tasaisesti, mutta suuremmin innostumatta ja tuloksena oli valioluokan EH2:
"Stor tik som skulle haft mjukar linjer, feminint huvud o uttryck, utmärkt bett, välburna öron, tillräcklig hals, flat överlinje, välkroppad men i för högt hull, öppna vinklar, starka tassar, utmärkt steglängd, bra hårlag,"
Turielle tutustui reippaasi näyttely-ympäristöön, mutta kyllä näyttelyn jälkeen nukutti, kun se sai päiväruuan ja pääsi lämpimään.
Papulla oli tänään muutama kilmpakumppani, ja se esiintyi mukavan reippaasti. Tuloksena oli valioluokan ERI/1, SA ja ROP:
"Utm typ o storlek. Utm huvud. Fint uttryck. Stora fina ögon. Bra skulle. Bra pigment. Utm hals o överlinje, kors o svansansättning. Bra förbröst. Tillr. vinklar. Bra pälskvalitet men saknas underull. Rör sig väl med fin överlinje."
Sunnuntaina jatkettiin kansainvälisessä näyttelyssä, ja irlantilaisten kehä olikin väljemmässä hallissa. Molemmat tytöt jatkoivat tasaisella tuloksella. Lotta erityisesti esiintyi reippaammin, kun sillä oli oikein hyvä esittäjä. Kiitos esittäjän, Lotta oli ERI3 ja SA:
"3,5-v. Hyvälinjainen narttu. Erinomainen karvanlaatu. Hyvä runko, hyvät takaliikkeet, hieman sidotut edestä ja kääntää eturaajoja hieman ulospäin. Hyvät takakulmaukset, hieman niukat edessä. Hyvät korvat, hyvä kehäkäytös, esitetään hyvin."
"Quite good size. Body should be little longer. Sweet expression Eyes should be little darker. Excellent muzzle Good nose pigment. Strong neck. Needs a better topline. Excellent long ribcage Strong loin. Good forechest. Tight elbows. Quite good front legs Feet a little flat. Need a little more hind angulation. Excellent coat quality. Superb muscle. Needs a little more drive & style in moving. Lovely temperament."
Papu OPN cl EX1
Lotta CH cl EX3 CQ
Toukokuussa jo ollaan ja meillä koitti vuoden toinen näyttelyviikonloppu, ensimmäinen laatuaan tänä vuonna Suomessa. Eli lauantaina osallistuttiin Tampereella pohjoismaiseen näyttelyyn. Molemmat tytöt tekivät tasaista tulosta, ja näyttely sujui leppoisesti. Yllä Papu, mikä kuvissa näytti hieman tuhru-turkkiselta. Papu tuli pestyä, mutta siistiä olisi saanut reippaamminkin. Suloisesti se esiintyi kehässä, vaikkakin suurimmat innot tulivat kehän laidalla jo purettua, kun se näki ihmisiä! koiria! kavereita! kasvattajan!
Papu osallistui avoimeen luokkaan tuloksella ERI1:
"Pleasing head. Could be a little cleaner of her shoulder. Well ribbed. Short loin and well developed. Good behind. Could have a little more personality, but did enough."
Lotan kanssa venattiin kehän reunalla hieman pidempään. Lotan tuloksena oli ERI3:
"Erinomainen tyyppi, mittasuhteet. Sopiva vahvuus. Erinomainen pää, korvat. Hyvät kuonon ja kallon linjat. Sopiva kuonon vahvuus. Hieman kapea alaleuka. Tasapainoisesti kulmautunut. Hyvä häntä. Liikkuu riittävällä askelpituudella ja voimalla."
Veli ja sisko eli Capu ja Papu:
In Tampere NORD show both girls performed with good behaviour:
Papu OPN cl EX1
Lotta CH cl EX3