maanantai 24. syyskuuta 2018

Sunny after storm


Romy poseeraa kärsivällisesti iloisella naamalla. 
Mikä selittää myös sen, että Romyn kuvat ovat taas enemmistönä. 





Blankakin pysähtyy, mutta kuvaaja unohti auringon.



Ja Tiuku haukottelee, kun pitää pysähtyä - mennään jo!



Mitä, minulleko puhutaan?


lauantai 22. syyskuuta 2018

Dark and stormy whether


Yöstä asti on myrskynnyt, ja aamulenkillä tyttöjen kanssa sai tosissaan painaa tuulta vasten, kun käännyttiin peltosuoralle vastatuuleen. Takapihan yhdestä koivusta tuli isohko oksa alas, mutta ei toistaiseksi ole muuta vahinkoa sattunut. Romy hyppää pikkusievästi oksan yli:


Ja Tiuku hyppää niin vauhdikkaasti, että kamera ei ehdi mukaan:


Tumma ja sateista, mutta tehtiin taas vähän Riitan kanssa puutöitä eteenpäin. Tiuku valvoo työtä:


Ja Blanka kanssa:



tiistai 18. syyskuuta 2018

Romy 8½ years


Romy on jo 8½-vuotias, mutta hyvin touhuaa ja osallistuu.



maanantai 10. syyskuuta 2018

Willow down


Tytöt seuraavat hienovaraisesti kauempaa, kun paju kaatuu ja rungonpätkiä karsitaan.


Tiuku tulee tarkastelemaan lähempää:


Ja Romy avustaa terhakkaasti:





Romy verestää vanhoja muistojaan lepäämällä ja nauttimalla puruissa:



lauantai 1. syyskuuta 2018

Raspberries and apples


Piha näyttää kovin syksyiseltä sadepäivänä pitkän kuivan kauden jälkeen, kun varsinkin koivut ovat rutikuivia ja pudottelevat jo lehtiä. Tytöille riittää pihalta kuitenkin vielä syömistä: vadelmat ovat kypsyneet myöhään ja pudonneita omenoita käydään hakemassa, kun alaoksat on jo nypitti paljaiksi. Lisäksi ruusunmarjat alkavat kypsyä, ja niitäkin jo maisteltiin. Yllä Blanka, alla Tiuku.



Viimeinen villahousukin tulee mukaan:




Vanhaa pajua joudutaan nyt vielä syksyllä karsimaan lisää, koska se tuntuu revenneen enemmän ja on epätasapainoinen.




Ja sitten omenoita etsimään: