Näytetään tekstit, joissa on tunniste Blanka. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Blanka. Näytä kaikki tekstit

perjantai 26. huhtikuuta 2024

Blanka 2015 - 2024

 Yllä viisivuotias Blanka, alla veteraaniluokassa, mutta kepeä askel säilyi. Blankaa oli aina ihana viedä, kun koskaan ei tarvinnut pakottaa tai edes isommin motivoida. 


Eilen jouduttiin tekemään se viimeinen päätös Blankan kanssa eli nyt on meidän iloinen touhumuori ja lempeä, nauravasilmäinen Blanka poissa. Vauhtia ja ilkikurisuuttakin riitti alusta asti. Väsymätön ja pirteä Blanka oli pitkään, mutta viimeisenä kahtena viikkona kunto laski nopeasti. Tuhannet muistot on nyt mielessä, kun Blankan kanssa ehdittiin paljon ja kaikki toiveet se täytti. Toista samanlaista Blankaa ei millään saada, ja Blanka olikin viimeinen Carel Wolf jäljellä.




Nuori Blanka:



Tästä lähdettiin eli alla vuoden ikäisenä Blanka oli luuta ja nahkaa, iso suolistoleikkaus tukoksen vuoksi takana. Paino tippui ja juokseminenkin piti kokonaan uudelleen harjoitella pitkän toipilasajan jälkeen.


Vielä muutama ihana baby-Blanka (ensimmäisessä kuvassa Romyn kanssa):





tiistai 23. huhtikuuta 2024

Blanka with love

 

Blanka ei ole viime aikoina voinut hyvin ja ruokahalu on ollut hukassa. Mieli on ollut kuitenkin iloinen ja osallistuva, vaikka jalat eivät toimi kuten ennen. 


Alla Papu ja Papun Blanka.


Papu in a willow

 

Papu pajupuussa, kun lunta vaan edelleen on saatu. 



Turielle kasvaa ja kehittyy päivä päivältä.
Alla Lotta ja Blanka pihavahteina sekä Turielle edessä.



maanantai 15. huhtikuuta 2024

Out on a walk

Lenkillä tyttöjen kanssa: Papu ja Lotta kävivät pidemmällä ja reippaammalla lenkillä, mutta Blanka ja Turielle kevyempään tahtiin ja pikkuisen pyrähdyksen verran.

Blanka ja Turielle:


Papu tutkailemassa jokirannan myyrätilannetta:

Lenkkeilyn jälkeen Papu pääsikin pesulle:


 

Turielle runs, eats and rests

Turielle tuntuu rakastavan juoksemista eli se ottaa mielellään vauhtia ulkona pihamaalla. Yllä kuvassa isot seuraavat ympäristöä ja Turielle viilettää. Alla Lotan kanssa vierekkäin: kokoeroa on vielä melko lailla. 

Ulkoilun ja juoksemisen jälkeen Turielle syö ja nukkuu.



 

perjantai 5. huhtikuuta 2024

Spring weather

 

Viikonlopun vaihteessa saatiin vielä aurinko ja nautittiin pihamaalla. Nyt onkin taas lunta maassa. Yllä Lotta ja alla Papu kevätauringossa. 


Blanka Lotan kanssa ja Turielle hääräilee ympäriinsä.



Turielle 10 viikkoa.

Papu tuli pestyä sunnuntaina, mutta tässä maastossa se ei kauan puhtaana pysy.


torstai 14. maaliskuuta 2024

Vilnius International dog shows 8.-10.3.2024: new titles for all

 


Lotta ja Papu osallistuivat Vilnan keväiseen kansainväliseen näyttelyyn kaikkina kolmena päivänä. Kun kahta rotua esitettiin ja mummokoiriakin viihdytettiin, olikin yllättävän kiireistä, mutta muutama kuva saatiin näyttelystäkin. Yllä Lottaa asetellaan sunnuntain näyttelyssä valioluokan ensimmäiseksi. Alla kuvassa Lotta on sunnuntain ROP-koira. Kaikki tulokset olivat seuraavanlaisia:

  • Perjantaina
    • Papu ERI1, PN1, SERT, CACIB, ROP
    • Lotta ERI1, PN1, SERT, CACIB, VSP
  • Lauantai
    • Papu EH1
    • Lotta EH2
  • Sunnuntai 
    • Papu ERI1, PN1, SERT, CACIB, ROP > Liettuan muotovalio
    • Lotta ERI1, PN1, SERT, CACIB, ROP
Papun ensimmäisen "aikuisen" muotovalionarvon lisäksi tytöille vahvistettiin Liettuan Grand veteraanimuotovalio Blankalle sekä Liettuan Grand muotovalio Lotalle. Lotta osallistui myös kahtena ensimmäisenä päivänä kasvattajaluokkaan, missä sijoituksina olivat perjantaina BIS3 ja lauantaina BIS2. 

Tässä Lotta on juuri valittu sunnuntaina parhaaksi nartuksi:

Alla Papun urakka on ohi eli se sai riittävät tulokset muotovalionarvoon:

Papu jaksoi kaikkina kolmena päivänä reippaana esiintyä, mutta lauantain tuloksesta emme saaneet minkäänlaista perustelua sen osalta. 


Perjantailta vielä kuva parhaan nartun valinnasta, missä avoimen luokan ykkönen ja valioluokan ykkönen (Lotta). 

Lotta and Papu took part in Vilnius International dog show with following results:

Friday 

  • Papu EX1, W, CAC, CACIB, BOB
  • Lotta EX1, W, CAC, CACIB, BOS

Saturday

  • Papu VG1
  • Lotta VG2

Sunday

  • Papu EX1, W, CAC, CACIB, BOB > Lithuanian champion
  • Lotta EX1, W, CAC, CACIB, BOB

We showed also a breeder's class with the wolfhounds for Friday and Saturday and were paced as BIS2 and BIS3. Lotta was part of the group both days. 

In addition, two titles were confirmed for our girls:

  • Blanka Lithuanian grand veteran champion
  • Lotta Lithuanian grand champion

Iloinen Papu näyttelyissä:




Vilnius in Spring

 

Maaliskuun alussa lähdettiin vuoden ensimmäiselle näyttelyreissulle Balttian puolelle. Määränpäänä oli Vilnan kansainvälinen koiranäyttely, mutta saatiin kaikki samalla tervetullut tauko lopputalveen. Talvi oli jo vaihtunut kevääseen Liettuassa, ja pääsimme mukavasti ulkoilemaan. Yllä isoset mökissä leveolla ja alla Lotta sekä Papu lähdössä kävelemään.

Sisällä levättiin kukin omalla tyylillään:




Molemmat vanhukset eli Romy ja Blanka matkasivat hienosti mukana.