Näytetään tekstit, joissa on tunniste health. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste health. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 4. toukokuuta 2025

After a grooming session

Koirat tuli taas kaikki pestyä ja kammattua. Papua eniten tulee trimmattua, mutta muuta karva tuli irlanninsusikoiristakin vähennettyä. Kuvat ovat hieman hassuja, kun koetin Papusta saada sivukuvaa, mutta eihän se onnistu. Tukka palaa valkoiseksi, ja mahallaan pitäisi olla maassa, jotta sivukuva onnistuu (tämä on nähty) tai sitten koira korokkeella (tätä olen itse kokeillut). 

Pippurin kanssa käytiin eilen päivystävällä eläinlääkärilläkin. Se siristeli oudosti silmiä, ja molemmista silmistä löytyikin sidekalvontulehdus. Nyt on lääketipat silmiin, ja lisäksi niitä tulisi huuhdella. Mutta tänään on jo reippaampi typy, joka saa silmänsäkin auki. 






 

sunnuntai 23. maaliskuuta 2025

Early in the morning

 

Aurinkoista aamua seurasi aurinkoinen päivä. Muutoinkin on nyt paljon ulkoiltu, ja pentua on hieman vaikeaa pitää pienemmällä kuin isoja. Sehän juoksee perässä ja haluaa juurikin mennä isojen perässä. 

Kaunis Lotta yllä. Turielle kävi myös perjantaina eläinlääkärin kontrollissa. Päätettiin jatkaa vielä täydet kaksi viikkoa antibiootteja, mutta on se jo pirteämpi. Eilen oli myös kaikkien koirien pesupäivä, ja alla Papu, jota pestään ja ylläpidetään suhteessa eniten, jotta se säilyy takuttomana ja suhteellisen mukavassa karvoituksessa.



maanantai 17. maaliskuuta 2025

Worst suveniers


Jälleen kävi niin, että saatiin näyttelyistä ikäviä tuliaisia kotiin. Turielle alkoi lauantaina rohista ja yskiä, joten mentiin päivystykseen. Sillä on selkeät kennelyskän merkit ja nyt vahva lääkekuuri menossa. Toivomme erittäin paljon Turiellen tuosta tokenevan. 

sunnuntai 1. joulukuuta 2024

Pippuri at the vet

Pippuri kävi perjantaina iloisesti ja vauhdikkaasti eläinlääkärillä rokotuksilla. Kaikki oli Pippuri-pennussa hienosti ja painoa 13 kiloa. Tasaisesti Pippuri kasvaa, kun nyt vielä hampaat vaihtuisivat onnistuneesti.


 

lauantai 25. toukokuuta 2024

Papu at the vet again


Papun kanssa käytiin taas eläinlääkärillä joukkotarkastuksessa, mihin tuli peruutuspaikka. Tällä kertaa Papu pääsi selkäkuviin ja lisäksi tutkittiin polvet. Kaikki näytti hyvältä, ja polvien 0/0-tulos vahvistettiinkin heti. Selkälausunto joudumme tovin odottamaan. 

Kuvassa Papu on jo heräilemässä; silmät tokkurassa, mutta hännän pää jo vipatti. Painoa oli tänä päivänä 11,5 kiloa. 

sunnuntai 19. toukokuuta 2024

Papu at the vet

 

Papu kävi myös loppuviikosta eläinlääkärissä sydänkuuntelussa ja kaikki oli hienosti. Eläinlääkäristä jatkettiin trimmaajalle ja Papun karvaa kevennettiin entisestään kesäksi. 

sunnuntai 28. huhtikuuta 2024

Papu at eye examination

 

Papu kävi perjantaina silmäpeilauksessa ja silmien kammiokulman mittauksessa. Silmät olivat peilauksessa terveet ja kauniit. Kammiokulman mittauksessa löytyi kohtalainen muutos. Se ei rajoita Papun elämää, mutta tilannetta on hyvä seurata. Seuraavan kerran mennään mittauksiin noin kolmen vuoden päästä, jos sitä ennen ei mitään ilmene. 

maanantai 15. huhtikuuta 2024

Turielle 12 weeks

 

Iloinen Turielle yllä 12-viikkoisena. Turielle kasvaa tasaista tahtia, ja tänään sen paino oli 18.9 kiloa eläinlääkärillä. Eläinlääkärillä käytiin rokotuksilla, ja iloisestihan Turielle kaikkia tervehti. 

torstai 4. tammikuuta 2024

Helga passed away yesterday

 

Pikkutyttö eli nuorin koiristamme Helga-hyrinä-hellämieli on poissa. Uskomattoman nopeasti kaikki taas eteni. Vuoden ensimmäisenä päivänä, mistä kuva yllä, mentiin päivystykseen keuhkokuumeen vuoksi. Tässä odotellaan vielä ensimmäisiä testituloksia, mistä edettiin sitten lisätutkimuksiin ja keuhkot kuvattiin. Helga jäi tehohoitoon yön yli, mutta pääsi seuraavana päivänä kotiin alkuillasta. Toipuminen käynnistyi näennäisesti hyvin ja eilen aamulla Helga kävi vielä ulkona, söi reippaasti ja otti lääkkeensä. Päivällä sen kunto valitettavasti romahti, ja veimme Helgan takaisin Vettoriin. Käynnillä päädyttiin armahtmaan pieni tyttö lisäkärsimyksistä. Hirmuinen ikävä on tummakulmaista Helgaamme.

Helga oli lyhyen ajan kanssamme, mutta tuotti paljon iloa reippaalla menollaan ja touhuamisellaan sisällä, ulkona ja reissussa. Se oli aina reippaalla tavalla itsevarmana osallistumassa kaikkeen tai tutkailemaan asioita tarkemmin - välillä myös hampaillaan. Mutta häntä aina iloisesti heiluen! Alla vielä muutama kuva vuoden vaiheesta, kun se touhusi onnelliseen tapaansa pihamaalla. 


Ja vielä joulunalusviikolta, rintarinnan Romyn kanssa lenkillä ja Blankan kanssa pihamaalla:





keskiviikko 11. tammikuuta 2023

The oldest and youngest IWH

 

Vanhin ja nuorin irlis eli Blanka ja Helga iltapäivätorkuilla. 


Alkuvuodesta menikin suunnitelmat osittain uusiksi, kun siinä ensimmäisinä pyhäpäivinä Blankalle iski märkäkohtu. Päästiin heti päivystykseen, ja Blanka tutkittiin. Sen oireet olivat hyvin selvät, ja tutkimuksissa ei tunnistettu muuta tekijää tai riskiä, joten päädyttiin leikkaukseen. Blanka pääsi aamuyöstä kotiin, ja haava on koko ajan näyttänyt erittäin siistiltä. Palautuminen lähti hienosti käyntiin; nyt alkaa tikit olla sulaneet, ja maha kevyellä sängellä. Mutta eipä siinä vielä kaikki eli seuraavana päivänä meidän Helga-vaava oli flaati ja apaattinen, joten mentiin taas eläinlääkäriin (nyt ihan arkipäivänä!). Mitään kovin selkeää syytä ei löytynyt, mutta antibiootit Helga sai ja jäi myös muutamaksi tunniksi tippaan asemalle. Seuraavana päivänä jo huomasi eron nuoren koiran käytöksessä eli terveen energinen Helga kyllä heiluu ja keksii tutkittavaa sisällä ja ulkona. Kaikki vaan tuntuu tällä hetkellä päätyvän pääasiallisesti Helgan suuhun. 

perjantai 16. joulukuuta 2022

Helga at the vet

Helga kävi eilen reippaan oloisesti eläinlääkärissä. Nyt oli vuorossa toiset rokotukset eli 16 vk on tullut elämää täyteen ja paino oli noussut 19,5 kiloon. Hienosti Helga kehittyy ja on kauniin tasapainoinen omissa silmissä. Paluumatkalla käytiin hakemassa koiranruokaa, ja Papu sai uuden, isomman talvitakin.



 

maanantai 21. marraskuuta 2022

Helga at the vet

 

Helga kävi torstaina eläinlääkärillä ensimmäisillä rokotuksilla. Tyttö oli hyvässä kunnossa, rokotusta se ei juurikaan huomannut ja painoa oli 12,15 kg.

sunnuntai 9. lokakuuta 2022

Lotta's heartexamination with great results

 

Muutama sisäkuva, kun aurinko sattumalta paistaa. Lauantaina käytiin Lotan kanssa sydänultrassa ja kuuntelussa sekä lopuksi mitattiin EKG. Kaikki oli hienosti, ja Lotan sydän terve. Painoa oli 63 kg.


lauantai 23. huhtikuuta 2022

Papu at the vet

 

Papu kävi eilen ensimmäisillä rokotuksilla ja oli kovin reippaan utelias sekä pusutteli eläinlääkärin. Papu painoi vajaat neljä kiloa ja oli kaikella tavalla hienossa kunnossa.

Yesterday, Papu got it's first vaccinations at the vet.

perjantai 18. helmikuuta 2022

At the vet

Tänään käytiin Lotan ja Romyn kanssa rokotuksilla. Molemmat tytöt käyttäytyivät hienosti ja keräsivät myös kehuja eläinlääkäriltä hyvän kunnon vuoksi. Lotta painoi nyt 62 kg ja Romy jo liikaakin eli 35 kg. Täytyy hieman tarkkailla mummokoiran painoa, jotta takajalat kestävät. Myös Blanka oli mukana, mutta odotti autossa eläinlääkärin ajan. Alla kuvassa Lotta kotiin paluun jälkeen nalle kainalossa. 

Romy on tänään  11 vuotta ja 11 kuukautta.

sunnuntai 6. helmikuuta 2022

Last evening for Tiuku

 

Menetimme Tiukun eilen myöhään iltayöllä eli sen mahalaukku lähti jonkin aikaa iltaruuan jälkeen laajentumaan. Lähdimme oitis päivystykseen Raisioon ja Tiuku kuvattiin. Mahalaukku lähti kaasuuntumaan uudelleen muutaman tunnin sisään, ja Tiuku päätettiin lopettaa jatkokärsimyksen välttämiseksi huonon ennusteen vuoksi. Siltä löytyi mahan puolelta rypälemäisesti kasvainta ja lisäksi suolesta kasvainta tai tukos. 

Tiukun vointi oli selvästi laskenut muutaman viime viikon aikana (kuvassa sillä on sukka jalassa eilen ulkona, kun oltiin menossa lenkille), ja olimme epäilleet hajonneita kynsiä syyksi vaisuun oloon, mutta oli kyse muustakin. Tiuku oli luonteeltaan tyyni ja vakaa sekä uskomattoman hyväntahtoinen - aidosti kiltti tyttö, emmekä halunneet pitkittää hyvän tytön pahaa oloa. 

We lost our good girl Tiuku yesterday due to bloat /gastric dilatation and volvulus. 

lauantai 15. toukokuuta 2021

Tiuku at the vet

 

Tiuku kävi perjantaina eläinlääkärintarkastuksessa: kaikki oli hienossa kunnossa ja Tiuku rokotettiin. Punnittiin samalla käynnillä Lotta, jolla on nyt painoa 42.7 kg. // Tiuku visited the vet to get vaccinations renewed. Lotta was weighted at the same visit. It's currently 42.7 kg.


Tiuku etupihalla ja takana korvat eli piskuinen Romy.


Herkkuhetki pihalla auringossa: Tiuku, Romy, Lotta ja Blanka.




sunnuntai 28. maaliskuuta 2021

Blanka at the vet again


Blanka on talven aikana satunnaisesti ontunut hieman, mutta nyt kevään edetessä jonkin verran enemmän ja alkanut nuolemaan etujalkaansa olkanivelen alapuolelta. Tämän vuoksi Blanka kävi perjantaina eläinlääkärilla, ja sen jalkoja tutkittiin. Jalat myös kuvattiin. Olkanivel on puhdas, mutta ranteen yläpuolella pitkässä luussa on mahdollisesti huokoisempaa luuta ja aavistuksen muuttunutta muotoa. Tällä hetkellä ei ole kuitenkaan osteosarkoomaan tai nivelrikkoon viittaavia muutoksia. Blanka sai tulehduskipulääkekuurin, ja seurailemme tilanteen etenemistä.

Alla kipeän etujalan kuvasta nopsa kännykkäkopsu. Myös parempi etujalka kuvattiin verrokiksi.



lauantai 20. helmikuuta 2021

Lotta at the vet

 

Lotta sai torstaina kakkorokotteet ja samalla passin. Nyt oli jo tuttu paikka, kun kerran aikaisemmin käytiin, ja Lotta meni innolla sisään kuin tuttuun kyläpaikkaan. Painoa oli 23 kg. Kuvassa on tultu takaisin, ja Lotta on menossa Tiukun kanssa pihalle. 

tiistai 29. joulukuuta 2020

Blanka's pathology result

 


Sekä Blankalla että Tiukulla on juoksu, eikä poseeraus kameralle nyt oikein kiinnosta. Mutta tänään saatiin Blankan patologin tulos. Kyljen patti oli polyyppityyppinen kasvain, joka ei todennäköisesti uudistu. Leikkaushaava on parantunut hyvin.

Blanka's tumor was some polyp type tumor that is unlikely to regenerate.