Näytetään tekstit, joissa on tunniste on the road. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste on the road. Näytä kaikki tekstit

maanantai 14. heinäkuuta 2025

By the show ring: Pippuri learning the ropes

 

Näyttelyä varten raahattiin jälleen aivan reippaasti varusteita paikalle, koska olimme kehän reunaalla kahdeksan jälkeen ja lähdettiin Tampereen suuntaan iltapäivällä, kahden paikkeilla. Tytöillä oli hyvä telttapaikka, mihin kävi pieni tuulenvire. Yllä Pippuri nukkuu Papun kanssa näyttelykärryn alla. Alla pientä painia Turiellen kanssa ja näyttelyvieraiden tarkkailua Lotan kanssa. Kaikkiaan Pippuri saa hyvää harjoitusta näyttelyreissuilla myös siitä, että saa ja pitää rauhoittua teltassa ja teltan ulkopuolella. 




tiistai 8. heinäkuuta 2025

Oulu rest by the evening

Majapaikkamme Oulussa oli tilava, ja yläkerrassa tytöille riitti myös riehumiseen tilaa aamuisin ja iltaisin, kun Lotta leikitti nuorempiaan. Sisustus on työnnetty seinän viereen, mutta järjestettiin ne viimeisenä aamuna takaisin. Alakerrassa oli kolme makuuhuonetta, josta suljimme yhden, mutta kaikki koirat mahtuivat sänkyyn nukkumaan. 


Turiellella ja Pippurilla riittää energiaa pitkälle iltaan. Hieman olisi pitänyt huonekasvejakin tutkailla.


Paras Pari Papu ja Lotta yllä







 

perjantai 30. toukokuuta 2025

Homewards

 

Maanantaina ajeltiin rauhallisesti ja useasti pysähdellen lauttarantaa kohti. Yllä Turreli bongasi lintupesueen, mutta siitä huolimatta ulkoilu sujui rauhallisesti.

Pienten vuoro eli Pippuri ja Papu malttoivat hieman poseeratakin:






Matka kävi vuoden 2018 paloalueen halki ja hitaasti pohjoisempi luonto palautuu:



Back to the mountains


Tutulla taukopaikalla, kun suunnattiin paluumatkalle. 




Aurinkoiselta näyttää, mutta kylmä jatkui. Koirille tämä ilma oli kuitenkin suotuisa matkustamiseen.


 

After the dog show

 

Hetken paistoi aurinkokin, kun odoteltiin kehää.

Näyttelyn jälkeen siirryttiin mökkiin yöksi. Mökki oli siisti ja turvekattoinen, ja vesikeli jatkui iltaan asti. Kaikki tytöt pääsivät rauhallisesti kävelylle. 



Isoja väsytti näyttelypäivän jälkeen, mutta Pippuri jyystää luuta.


Lotta, Pippuri ja Papu:


Mökille ajettiin maalaismaiseman halki:




Amidst a snowstorm (on the way to Norway)

 

Viime torstaina lähdettiin keväiselle retkelle Norjaan, Trondheimiin. Niin kävi, että lumimyrsky yllätti matkailijat Ruotsin ja Norjan rajalla. Päästiin hyvin läpi, vaikka lunta tulikin yllättävän paljon. Lunta tuli vielä niin paljon, että tie tunturissa oli suljettu muutamaksi tunniksi ja myöhemmin kulkevat olivat joutuneet käyttämään kiertotietä. 


Ruotsin puolella, rannikolla oli vielä näin keväistä. Pippuri ja Papu olisivat olleet suin päin menossa mereen. Tällä kertaa oli niin viileää, ettei päästetty niitä veteen lainkaan. 




Korvat näkyvissä välietapin mökissä! Pippuri on nyt muutaman reissun kulkenut kanssamme, ja hyvin se matkustaa, vaikka uuteen paikkaan tullessa on kova tohina päälle.




Myös laivamatka onnistui mennen tullen paremmin kuin ennakoimme, vaikka koirien keski-ikä on nyt merkittävästi nuorempi. Pippuri on energinen hereillä ollessaan, mutta yöt sekin nukkuu hyvin.


Pippuri edessä, Turielle takana:



Lotta (Papu oli tässä vaiheessa sängyn alla):


Turielle:


Mitä ihmettä kuvittelet? Ettäkö pissata pitäisi? Eli Pippuri pidätti mennen tullen laivalla.