sunnuntai 26. huhtikuuta 2009

Lahti INT 25.4.2008


Lauantaina vierailimme Lahdessa: Mari sekä Helga osallistuivat Lahden kansainväliseen koiranäyttelyyn, jossa molemmat tytöt saivat tuloksiksi EH/3 - Helga junioreissa ja Mari valioissa.

Tuomari Tuula Savolainen saneli Helgasta:

" 13 kk, kookas, tänään hieman ilmavan vaikutelman antava nuori narttu. Hyvä sukupuolileima. Oikealinj. pää. Tummat silmät. Korvat saisivat taittua paremmin. Hyvä kaula & ylälinja. Ikäisekseen hyvä runko. Hyvin kulmautunut takaosa. Suorat olkavarret. Takaliikkeissä vielä löysyyttä. Tulee tiivistyä. Sivuliikkeissä riittävä askelpituus. Hyvä karvanlaatu."



Mari tekee edelleen juoksuaan, eikä se viihtynyt lainkaan näyttelyssä:

" 3-vuotias narttu, jolla hyvä sukupuolileima. Jännittää tänään, eikä esiinny edukseen. Oikealinjainen pää. Keskiruskeat silmät. Purenta ok, hyvä kaula ja ylälinja. Hyvän syvyinen rintakehä, joka saisi olla vähän pidempi. Pitkä lanne. Hyvä takaosa. Suorat olkavarret. Eturintaa saisi olla enemmän. Takaliikkeessä ahtautta. Etuliikkeestä hieman leveä. Sivuliikkeessä askel saisi olla pidempi & tehokkaampi. Hyvä karvanlaatu."


Mari on kotona oman väen ja omien koirien seurassa ihan iloinenkin ja tyytyväinen nuori narttu, joka tosin tuntuu välillä liiankin nöyrältä, kun se hakee lepyttelyjä. Näyttelyissä se ei ole koskaan ollut kovin edukseen, ja hormoonikierto vaikeuttaa lisää sen esittämistä. Lahdessa Mari arasteli taas olan takaa, kun edellisestä näyttelykäynnistä on pitkä aika. Tulevaisuudessa Mari taitaa osallistua entistä harvemmin näyttelyihin, koska emme halua liikaa stressata tyttöä.

Helgalla päivä oli onnistunut, kun se tutustui uusiin ihmisiin ja koiriin. Kehässä oli pari tuomariharjoittelijaakin, mutta Helgaahan tälläinen huomion kohteeksi joutuminen ei painosta lainkaan :)

Pääsimme myös onnittelemaan Justiinan ja Rikin poikaa, Carel Wolf Nikiä, josta on juuri tullut Pietarin käynnillä kansainvälinen valio!

Briefly in English: Helga and Mari participated both in Lahti International dog show. Both received very good and got a third placement - Helga in juniors and Mari in champions. Helga enjoyed all the attention and got a very fine evaluation from the judge, but Mari was sadly very shy.

Ei kommentteja: