tiistai 14. heinäkuuta 2009

Taivassalo

Taivassalon Pyhän Ristin kirkko on jäänyt kasvillisuuden peittoon.
Harmaakivikirkko on rakennettu 1400-luvun puolessa välissä, vaikka seurakuntana Taivassalo esiintyy kirjallisissa lähteissä jo 1300-luvulla.



Kirkon ulkopuolella oleviin tunnusmerkkeihin kuuluu muuri ja 1700-luvun lopun porttirakennukset, joita on kaksi. Kellotapulin kivinen alaosa on myös 1700-luvun lopulla rakennettu, kun taas puinen kellohuone on vuodelta 1890.

Kirkon sisäosiin emme tällä kertaa päässeet tutustumaan lainkaan, kun ajelimme menneitä kesiä muistellen Lokalahden ja Taivassalon kautta.


Koirat odottivat ulkopuolella.

Ei kommentteja: