maanantai 20. toukokuuta 2013

Mynämäki dog show 18.5.2013


Amalia osallistui toisen kerran pentuluokkaan aivan kotikulmilla eli Mynämäen kaikkien rotujen näyttelyssä. Päivästä tuli kuuma, mutta näyttelypaikka oli tilava (vaikkakin kehät oli tehty valitettavan pieniksi) ja pystytettiin teltta koirille varjoksi. Tuomari Marianne Holm teki Amaliasta ROP-pennun kunniapalkinnon kera. Tosin muita pentuja ei paikalla tällä kertaa ollutkaan. Tuomari saneli Amaliasta seuraavaa:
"Kaunislinjainen, hyvin kehittynyt narttu. Ikään sopiva pää. Vasen alakulma[hammas?] saisi asettua leveämmin. Voielä hieman epävakaat korvat. Pitkä kaula, mutta pysty lapa kiinnittää sen turhan jyrkästi. Erinomainen pitkä rintakehä. Hyvä luusto. Riittävä askel. Erinomainen karva."
Briefly in English: Amalia participated in the Mynämäki dog show, and the judge, Marianne Holm made it a BOB-puppy. We met also Marita with her boys Musti and Milou. After the dog show Musti and Milou came to visit us, and I'll update those pictures later.





Amalia tulee ensi viikolla yhdeksän kuukautta ja siirtyy kesäkuussa junioriluokkaan.




Maritan Musti ja Milou olivat myös paikalla, ja vertailtiin pentujen kokoeroa. Milou on selvästi uros ja muutaman viikon Amaliaa vanhempi. Amalia on tavannut Mustin jo aikaisemmin, mutta näki tällä kertaa Miloun ensimmäistä kertaa. Marita, Musti ja Milou tulivat näyttelyn jälkeen myös visiitille, ja Amalia vietti aikaa poikien kanssa takaphalla. Aikuisia narttuja emme voineet päästää mukaan, koska niillä on juoksuajat meneillään. Pojat käyttäytyivät juoksunartuista huolimatta hienosti. 

Ja sain taluttaa :)


Musti:



Ei kommentteja: