maanantai 12. elokuuta 2013

Back from Svenstavik: posing on the seaside


Nämä kuvat ovat viimeiseltä päivältä Ruotsin puolelta jostakin matkan varrelta rannikolta, kun pysähdyimme syömään ja näimme samalla kauniin paikan ottaa kuvia koirista. Syömisen jälkeen kävelimme koirien kanssa valtatien alitse meren puolelle, jossa oli kerätty pieneen niemeen vanhoja ranta-aittoja ja yksi kunnostettu majakka.


Riitta odotteli kolmen koiran kanssa, kun yksi koira oli kuvattavana ja kolmas ihminen kuvasi.


Milou ja Amalia odottavat vuoroaan.


Klaara palaa odotusvuoroon:


Klaara ja Amalia:


Poseerauksen jälkeen otettiin vielä ryhmäkuva vasten aittaa, josta myytiin rökt lax (tottakai).


Amalia on jo tulossa kuvaajan syliin:



Vielä pari kuvaa Klaarasta vapaammassa seisonnassa, kun kova tuuli rannassa vaikeutti ruusukkeiden esittämistä.


Ja viimeisen matkakuvana Amalia - hyvä tyttö :)


Suomen puolella yövyttiin vielä kerran kahdessa vaatimattomassa mökissä Simon leirintäalueella. Paikka oli kuitenkin rauhallinen ja kaikki nukkuivat hyvin serttikakkukahvien jälkeen. Pirkkalaan ja kotiin päästiin taas kolmen kahvipullollisen voimin.

Ei kommentteja: