torstai 17. huhtikuuta 2014

Sundsvall: Söråker dogshow 13.4.2014

Toinen yö Sundsvallin mökissä nukuttiinkin jo kaikki erinomaisesti, vaikkakin Klaara huolehti taas, ettei aamuyön välipissatukset jää väliin. Aamusella kuljetettiin koirat lenkillä ja pakattiin tavarat takaisin autoon sekä siivottiin mökki. Sunnuntain vinttikoiraliiton näyttely oli Söråkerin pienemmässä harjoitushallissa. Aamu oli jälleen aurinkoinen, joten veimme korien häkin ahtaaseen halliin valmiiksi ja kävimme vielä uudestaan ulkona ottamassa Klaaran valiokuvia aamuaringossa. 


Myös kehä oli vähän ahtaampi kuin lauantain näyttelyssä, mutta varsinainen ahtaus koettiin kehän laidalla, kun kaikki isokokoiset rodut eli irlisten lisäksi salukit, borsoit ja afgaanit olivat yhdessä ja samassa kehässä sekä lukuisat whippetit taas toisessa kehässä lähes koko näyttelyn keston ajan. Vinttikoiraliiton näyttelyssä oli useimpiin rotuihin hieman enemmän osallistujia kuin kaikkien rotujen näyttelyssä ja niin myös irlannin susikoirissa. Tuomari Jeff Horswell pyöritti kehää aika vauhdilla ja pysyttiin kuitenkin aikataulussa. Meidän molemmilla irlantilaisilla, Mustilla ja Klaaralla oli Horswellille jälleen aivan liian pitkät selät. Klaara siirrettiin Ruotsin puolella valioluokkaan ja päivän sertti menikin junioriluokan koiralle, joka näkyy kuvassa. Nuorten luokan voittaja jäi ilman ja avoimen luokan voittaja sai vara-sertin.

Klaara sai erinomaisen ja oli valioluokan kolmas SA:n kera, mutta jäi parhaissa nartuissa viidenneksi eli ilman sijoitusta:
"Very good head, ears too flat, correct neck. Quite good front, upright on pastern. Very good chest and rib, too long on back and topline. Slightly slacks (?), sufficient hindangulations, moves quite well."

Kehän jälkeen olikin aika lähetä paluumatkalle lauttarantaan. Matkalla osui valtava sadekuuro niskaan, mutta siitä huolimatta aikaa riitti hyvin ja pidemme pari pidempää ulkoilutuokiota koirille, kun yhdessä pysähdyspaikassa löysimme luontopolun kalastuslammen ympäri ja lauttarannassa kiersimme vielä rannan pusikkoista ulkoilualuetta. Lauttarannassa ei ollut mitään opasteita henkilöautolla matkustajille, joten vähän aikaa ihmettelimme taas, mistä saamme kirjattua itsemme sisään, mutta ehdimme kuitenkin lopulta hyvin jonoon eikä jäänyt paljonkaan "turhaa" odotteluaikaa.

Hytissä nukuttiinkin kaikki (tällä kertaa mukaan lukien Klaara, joka ei kertaakaan herättänyt!) herätyskelloon asti. Jossakin vaiheessa yötä oli melkoisen lämmin olo, kun samalla lavettisängyllä nukkui lisäkseni Klaara ja pikkuinen Musti! Syykin selvisi aamulla eli Klaaralla on juoksu alkamaisillaan ja seuraavaan näyttelyyn joudutaan varmaan kulkemaan erikseen.

Ei kommentteja: