maanantai 4. toukokuuta 2015

Tampere INT dog show 3.5.2015


Sunnuntaina käväistiin Pirkkahallissa Tampereen KV-näyttelyssä Amalian ja Klaaran kanssa. Tai käväistiin ja kävistiin, kun tuomari käytti sangen runsaasti aikaa joka koiran syynäämiseen ja kehä kesti tunnin puolitoista kauemmin kuin suunniteltu kaksi tuntia noin 40 irlanninsusikoiran kanssa. Tuomarina oli Csilla Juhasz Unkarista.

Amalian kanssa ei kauan kehässä pyöritty. Tyttö esiintyi rauhallisen kauniisti ja tuomari piti sitä erinomaisena, mutta hammas. Eli tuloksena oli avoimen luokan EH/4:
"Elegant general balance, very nice face with correct angulations and nice expressions, not good placed upper canine teeth, correct front, wellplaced shoulders, correct angulations, wellmuscled body, correct and symmetric angulations, balanced moving, excellent hairtexture, balanced behaviour, showing herself very well standing and moving, very good only for canine teeth."
Yksi tuomari on aikaisemmin huomauttanut Amalian purennasta. Purenta on tiivis, mutta ei väärä eli kulmahammas on tasan, mutta ei sisällä. Kahdella aikaisemmalla muun kasvattajan irlanninsusikoirallamme on ollut selkeä purantavika - toisella niin paha, että eläinlääkärikin ihmetteli, miten koira pystyy syömään. Ne eivät käyneetkään näyttelyissä.


Klaara oli päivän yllättäjä eli olimme valmistautuneet juoksun jälkeiseen kivirekinarttuun, mutta kepeästihän Klaara pisteli, kun tuomari juoksutti meitä moneen kertaan ympyrää ja eestaas. Klaara oli valioluokan ERI/4 ja paras narttu -kehässä reservisijoituksella:
"Very good type, elegant general balance, good proportions, good head, correct front, parallel frontlegs, well shaped frontfeet, excellent topline, body well proportioned, good hair, balanced movement, correct behaviour."


Paras osa näyttelypäivää taisi kuitenkin olla se, kun palattiin takaisin ja Blanka oli pihalla vastassa :)
Isot tytöt ovat selvästi omineet sen jo omaan laumaan Romyn lisäksi, joten pennulla on nyt monta hoitajaa.


Klaara jaksoi kauniisti vielä parhaissa nartuissakin.


Briefly in English: In Tampere international dog show, Amalia was open class very good with a 4th placement and Klaara nicely champion class excellent with a likewise 4th placement. In best bitches Klaara received a resv-placement. The judge was Csilla Juhasz from Hungary.


Ei kommentteja: