sunnuntai 14. kesäkuuta 2015

Salo dog show 14.6.2015

Tänään käytiin Salossa Amalian kanssa. Matka oli lyhyt ja sadetta riitti koko päiväksi. Irlanninsusikoiria oli pienehkö ryhmä eli 11 kappaletta irlantilaisella tuomarilla Stephanie Robertsonilla. Melko ankarasti hän tuomaroikin eli antoi irliksille melkein kaikkia värejä: EVA, H, EH, ERI ja muutama SA. Amalia oli lopuksi ainoa narttu, joka sai erinomaisen ja SA:n, joten se sai hienosti sertin, oli paras narttu ja lopulta ROP. Amalian arvostelu on tässä:
"Lovely example  of the breed type. Lovely head. Nice muzzle. Lovely body with nice long back. Deep chest. Good feet. Moved with a nice drive action."
Rotukehässä Amalia esiintyi kauniisti, mutta ryhmän odottelu sai sen kyllästymään ja ryhmässä se ei enää olisi ollut lainkaan kiinnostunut esiintymään enkä saanut poikkeuksellisesti esitettyä sen liikkeitä kauniisti, kun kaulapanta alkoi häiritsemään, joten siellä emme päässeet neljän parhaan joukkoon. Sen jälkeen lähdettiinkin renkaat soikeina syöttämään ja ulkoiluttamaan kotiväkeä, kun oltiin matkassa pari tuntia kauemmin kuin oli suunniteltua.

Salon kuvat ovat vielä toisessa kamerassa, joten lisään ne lähipäivinä.

Briefly in English: Amalia participated today in Salo dog show. Irish wolfhounds were judged by Stephanie Robertson, Ireland. She judged quite severely and Amalia was only bitch to receive excellent. So Amalia got EX/1, CQ, CERT, BB-1 and BOB.

Ei kommentteja: