tiistai 1. syyskuuta 2020

Riihimäki International dog show 29.8.2020

 

Lauantaina käytiin Riihimäellä ja Suomessa vuoden toisessa koiranäyttelyssä. Yksi vielä mahdollisesti on, mutta vähiinpä jää näyttelyt tänä vuonna. Blanka ja Tiuku osallistuivat valioluokkaan, ja myös Romy oli mukana. Irlanninsusikoiria oli yhteensä 21, ja tuomarina toimi Matti Luoso. 


Blanka sai nuoremman kaiman esittäjäksi, ja kauniisti Blanka esitettiinkin eli kiitos siitä! Tätä tuomaria Blankan selkä ei miellyttänyt, ja tuloksena oli valioluokan erinomainen:

"Erittäin hyvän tyyppinen vahvarakenteinen narttu. Hyvä pään malli. Oikea purenta. Hyvät silmät ja korvat. Hyvä kaulalinja, samoin luusto ja käpälät. Hyvä eturinta ja runko. Hieman pitkä lanneosa. Pehmeä selkälinja. Hyvät kulmaukset. Liikkuu erittäin hyvin. Hyvä karvan laatu ja käytös."


Tiuku esiintyi tiukumaisen tasaisesti ja tuloksena oli ERI/3, SA ja PN-4:

"Erittäin hyvän tyyppinen, kookas narttu. Hyvä pää. Oikea purenta. Hyvät silmät ja korvat. Hyvä kaulalinja. Hyvä luusto ja käpälät. Hyvä eturinta ja runko. Tasapainoiset kulmaukset. Liikkuu hyvällä askeleella. Hyvä karvan laatu ja käytös."



Tässä vielä valionartut:




In Riihimäki dog show, Irish wolfhounds were judged by Matti Luoso. Blanka was champion class EX and Tiuku EX/3, CQ, BB-4.

Vielä muutama kaunis kuva Blankasta, ottajana H.Pirttilahti:




 

Ei kommentteja: