keskiviikko 9. maaliskuuta 2022

Vilnius international dog show 4.3.

Lotta osallistui Vilnan kansainvälisiin koiranäyttelyihin. Tavoitteena oli kaksi junioriserttiä ja ne saatiikiin eli Lotasta tuli tällä reissulla Liettuan juniorimuotovalio sekä sen myötä Balttian juniorimuotovalio. Irlanninsusikoiria oli ilmoitettu kolmelle näyttelypäivälle 14 irliksen ryhmä. Lotta oli varsinkin aluksi hieman vaisuna, kun joutui ensimmäistä kertaa osallistumaan tällaiseen tapahtumaan ilman Tiukun tukea. Kolmantena päivänä se oli jo rennommin ja innokkaammin liikkeellä. 

Alla kuvassa ensimmäisen näyttelypäivän parhaat juniorit (uros ja narttu) sekä parhaat aikuiset (uros ja narttu). Lotta sijoitettiin ensimmäisenä näyttelypäivänä erinomainen, luokkansa ensimmäinen juniorisertillä, irlisten juniori-ROP ja lopuksi vielä koko näyttelyiden juniorien BIS-III. Juniorien ryhmä oli suuri, ja tuomari valikoi koiria jatkoon kolmessa ryhmässä. Hämmästyin jo siinä vaiheessa, kun Lotta poimittiin isoissa jatkoon ja vielä enemmän, kun se kuulutettiin kolmanneksi. Hieno Lotta!


Lotta in the Vilnius dog show's first day. Lotta received excellent with 1st placement and a junior certificate and BOB junior. Finally, Lotta became BIS III junior amongst a huge group of junior dogs.








Ei kommentteja: