tiistai 8. marraskuuta 2022

Tartu international dog show 5.11.2022

Viikonloppuna ajettiin Tarttoon, missä Lotta ja Papu osallistuivat näyttelykehiin sekä Blanka ja Romy reissasivat innokkaina mukana. Kaikki tytöt ovat tottuneita matkustajia, ja Papu on sujuvasti sujahtanut joukon jatkoksi. Kaikki irlanninsusikoirat näyttelyssä olivat Suomesta, ja Lotta esiintyi molempina päivinä tasaisesti, joskin liukas matto haittasi sen liikkeitä. Lauantaina irlantilaiset tuomaroi Arnoldo Cotugno, ja Lotta sai tiiviin, mutta hyvän arvostelun tuloksella ERI/1, SA, PN-1, SERT, CACIB ja VSP:

"Powerful, female, correct head, typical expression, correct neck set, ok fore chest, little stiff in pastern, correct under- & topline, deep croup, very efficient in movement."



Alla VSP Lotta ja ROP-uros. 


Lotta ilmeisesti valioitui tällä tuloksella eli odottelemme vielä vahvistusta sen uudesta tittelistä. Alla Papu valmistautuu kehään: päivä oli pitkä ja terrierikehän odottelu venyi iltapäivään. Papun vire selvästi myös laski, kun iso kaveri ja turva eli Lotta siirtyi autoon torkuille samalla, kun väliulkoilutettiin vanhempia koiria. 


Kehässä itselläni on Papun kanssa akuutti tunne, etten tiedä lainkaan, miten tällaista pientä pitäisi esittää. Ensimmäisen päivän esiintyminen meni Papulla ehkä innokkaan heilumisen piikkiin ja tuloksena oli ERI/1. Dandie dinmontint terrierit arvosteli Irene Gomes Gonzalez, ja Papun arvostelu kuuluu seuraavsti:
"Nice female. Very young. Needs to be trained. Nice neck. Nice head. Nice back and front. I would like more stable topline. Nice mover."



Liikkeissä löytyy!




Näyttelyn jälkeen Lotta ja Papu torkkuivat sängyssä, Blanka ja Romy lattialla. 
Yöt Blanka vietti kuitenkin visusti sängyn jalkopäässä. 



In Saturday, in Tartu international dog show, Irish wolfhounds were judged by Arnoldo Cotugno and Dandie Dinmont terriers by Irene Gomez Gonzalez. Lotta received EX, 1 , CQ, BB-1, CERT, CACIB and BOS. With the certificate, Lotta became also Estonian Champion. Papu received EX, 1 as the first day was all too exacting for it - and yes, we both need more training. 

Ei kommentteja: