perjantai 19. toukokuuta 2023

Turku dog shows for FCI groups 3 and 10

 

Eilen käytiin Turun Metsämäessa Blankan ja Papun kanssa ryhmänäyttelyssä. Matka oli mukavan lyhyt, mutta ravirata kylmän tuulinen ja maasto pölisevää hiekkaa. Koirille ilma oli kuitenkin mieluinen, ja viihdyimme kehän reunalla hyvässä seurassa. Blanka osallistui veteraaniluokkaan ja Papu junioreihin. Irlanninsusikoirat tuomaroi irlantilainen Felicity Thompson. Blanka esiintyi iloisesti, mutta aavistuksen väsyneen oloinen se oli - ehkä pitkä ja kylmä odotus verotti takaosan kantavuutta, mutta kyllä se aamulla pisti myös ranttaliksi kahta nuorempaa irlistämme juoksuttaessaan. Tuloksena oli kuitenkin ERI 1, SA, PN-3, ROP-VET arvostelulla:

"8,5 years old, female of superb breed type. Excellent head with [?], good pigmentation. Good depth of chest. Plenty of reach. Well tucked up belly. Moves soundly and freely."




Papun ja Blankan kehät olivat lähes päällekkäin, ja Papusta ei tullut kehäkuvia tällä kertaa lainkaan. Papu esiintyi kauniisti ja jopa melko maltillisesti; pöydällä vaan hieman piti hytkytellä tuomarille, kun iloisuuttaan Papulla on vaikea pidätellä. Tuomari olikin vaihtunut, ja Papun tuomaroi Kirsi Sainio. Ennen kehää varoiteltiin, että tuomari jakaa H:ta ja EH:ta, mutta hyvinhän Papulla sujui. Papun tuloksena oli ERI 1, SA, PN-1, ROP, ROP-JUN kauniilla arvostelulla:

"14 kk. Erinomainen rotutyyppi. Erinomainen pää. Hyvä kaula. Silmät voisivat olla hieman kookkaammat. Erinomainen kuono-osa. Oikea purenta. Hyvät korvat. Erinomainen eturinta. Erinomainen runko. Tasapainoisesti kulmautunut. Laadultaan hyvä karvapeite. Liikkuu yhdensuuntaisesti hyvällä askeleella. Hyvä silhuetti."

Alla kuvassa Papu on kehän jälkeen Blankan palkinto eli piippaava donitsi suussaan. Donitsi kelpasi vingutettavaksi, ja vietiin kotona petiin. 

In Turku dog shows, Papu was EX. 1, CQ, BB-1, BOB, BOB-JUN with the judge Kirsi Sainio. Blanka was EX, 1, CQ, BB-3 and VET-BOB with the judge Felicity Thompson. 

Ei kommentteja: