tiistai 6. lokakuuta 2009

Nero 22.3.2004 - 6.10.2009


Olit kauneutta ilman turhamaisuutta. Voimaa ilman julkeutta. Rohkeutta ilman julmuutta...

Nero oli ainutlaatuinen koira, täynnä hyväntahtoisuutta ja iloisuutta. Toista samanlaista kuin pikkumies emme tule koskaan löytämään.

Nero kävi kontrollikäynnillä pissaongelmien kanssa. Mahasta löytyi kahden nyrkin kokoinen kasvain. Neron kohdalla ei ollut muuta tehtävissä enää kuin eutanasia.

Viimeksikin meillä meni kaksi koiraa, Justiina ja Ossi ihan peräsin. Nyt Katariina ja Nero.
Pikkutytöt jäivät, mutta koti tuntuu ihan liian tilavalta ja hiljaiselta. Olisi kaunista ajatella, että nyt Nero juoksee Justiinan, Neran ja muiden vanhojen koiriemme kanssa ilman väsymystä vehreämmillä niityillä.

-- Jatkan vähän Neron viimeistä päivitystä nyt seuraavalla viikolla, kun on ehtinyt itse jo hiukan rauhoittumaan pikkumiehen menetyksestä: --

Nero kävi viimeisenä elinpäivänään siis kahdella eläinlääkärillä. Ensin aamulla laboratoriokontrolleissa, mitä varten siltä oli jo edellisenä päivänä toimitettu eläinlääkärille virtsanäyte. Nerohan oli alkanut juomaan ja pissaamaan jotenkin kontrolloimattomasti. Tutkimuksissa eläinlääkäri löysi kuitenkin Neron vatsan alueelta ylimääräisen massan, mikä työnsi virtsarakkoa pois paikoiltaan. Eläinlääkäri ei antanut hyvää ennustetta leikkaukselle Neron sydämen vuoksi. Sydän oli lääkkeillä sinä hetkenä eläinlääkärin sanojen mukaan hyvässä kunnossa, mutta ei ollut vakuutta siitä, miten koira kestäisi leikkauksen.
Aamulla Nero tuli vielä kotiin. Iltapäivällä menimme Neron "omalääkärille" ja tämän mukaan myös perna oli huomattavasti laajentunut. Nero oli rauhallinen, mutta halusi päättäväisesti pois nojaten ulko-oven suuntaan. Päädyimme eutanasiaan ja toivomme tai uskomme, että Neron kohdalla ajankohta oli oikea. Se, että yrittää olla järkevä tai realistinen, ei kuitenkaan poista, eikä vähennä tätä surua piirunkaan vertaa :(



Briefly in English: Nero had a veterinary control and a tumor size of two fists was found in its stomach area.

Ei kommentteja: