lauantai 3. lokakuuta 2009

Rebecca kontrollikäynnillä


Eilen oli Rebecan kontrollikuvauspäivä, ja eipähän ollut tällä kertaa paraneminen edennyt. Eläinlääkäri tutki röntgenkuvien lisäksi Rebecan tassuja ja anturoita; niissä näkyy paljaalla silmällä ihonmuutoksia, tummia läikkiä, vaikka Rebecca ei itse oikeastaan tassuja nuolekaan. Koko jalan turvotus on laskenut, mutta jalkapohjan puolelta keskimmäinen iso antura on ollut koko ajan turvoksissa. Ja sen turvotus ei ole mihinkään pinentynyt. Tällä hetkellä jatketaan antibiooteilla (Clindabuc 200 mg) ja kortisonilla (Medrol 16 mg).

Jo aikaisemmalla kerralla eläinlääkäri epäili tassuongelmaksi jalkojen fisteleitä. Focal metatarsal fistula on saksanpaimenkoirille rotutyypillinen, mutta harvinainen ongelma, jonka SPL.n uusin Jalostuksen tavoiteohjelma mainitsee parilla rivillä:

"Focal metatarsal fistula = koiran takajalan takapinnalla anturan yläpuolella esiintyvä harvinainen ontelomuodostelma, fisteli, joka aikaansaa infektion ihon syvissä kerroksissa."


Googlettelin tuosta ongelmasta englanniksi lisää ja opin mm. että esiintyyhän sitä muutakin kuin saksanpaimenilla (mainittu ainakin rottweiler, weimarinseisoja). Takajalkojen fistelit on yhdistetty jossain määrin raskaaseen rakenteeseen ja lättäjalkoihin. Lättänät tassut Rebecalta löytyy. Toisena mahdollisena syynä jalkojen fisteleiden muodostumiseen pidettiin E-vitamiinin puutosta ruokavaliossa.

E-vitamiini on luonnollinen antioksidantti, mikä suojelee elimistössä A-, C-, ja D-vitamiineja sekä rasvoja hapettumiselta. E-vitamiini vaikuttaa mm. sydämeen, verisuonistoon ja hedelmällisyyteen. Lisäksi se mahdollisesti ehkäisee syövältä, koska E-vitamiini vahvistaa immuunipuolustusta sekä suojaa elimistöä stressin vaikutuksilta. Tämän vuoksi E-vitamiinilisää käytetään mm. vahvistamaan kilpakoirien palautumista. Vitamiininpuutos voi johtua siitä, että E-vitamiini tuhoutuu helposti ruokaa kypsennettäessä tai pakastettaessa.

Luonnollisia E-vitamiinilähteitä ovat mm. kananmunan keltuainen ja kylmäpuristettu vehnänalkioöljy. E-vitamiinin lisäksi hoitoon käytetään prednisoloni-valmisteita (mitä Rebecca nyt sai) sekä vaurioituneen kudoksen poistamista kirurgisesti.

Laitetaan Rebecca nyt vehnänalkioöljykuurille, jos se vaikka tukisi koiran parantumista. Tuntuu ikävältä jatkaa koiran lääkitsemistä jo toista kuukautta ja vielä lisätä lääkkeitä. Edellinen saksanpaimenkoiramme joutui aikamoiseen antibiootti-kortisoni-hiivalääkityskierteeseen, mitä en Rebecalle toivo. Rebeccahan ei ole ennen näitä jalkaongelmia tarvinnyt sen paremmin eläinlääkäriä kuin lääkkeitäkään.

Suomenkieliset lähteet: SPL JTO (pdf) ja E-vitamiinista 1 ja 2.


Briefly in English: Rebecca visited the veterinarian yesterday, and sadly, the paw issue is not yet solved. Rebecca received further medication, and the veterinarian now suspects that Rebecca has focal metatarsal sinus tract formation i.e. fistulation that is rather uncommon condition, which has previously been reported in German shepherd dogs or their crosses. Oliveira et al. (2007) summarize the treatment as follows:

"Treatments described in the literature include systemic prednisolone, vitamin E or surgical removal of affected tissues."

The condition usually responds fully to anti-inflammatory doses of prednisolone, but usually relapses after drug withdrawal. Vitamin E was reported to have been used successfully as a glucocorticoidsparing agent in some cases. This article mentions also Weimaraner and Rottweiler as affected breeds, although no common ancestry was found between them.

Synonyms used for the condition are several. "Skin diseases of the dog and cat: clinical and histopathologic diagnosis" (Thelma Lee Gross, 2005) mentions metatarsal fistulation as type of feline pansteatitis, feline vitamin E deficiency, and vitamin E deficiency steatitis. "Muller & Kirk's small animal dermatology" (Muller, Scott, Kirk, Miller, Griffin, 2000, 6th edition) mentions focal metatarsal fistulation of GSD also as deep metatarsal/metacarpal tortis, or sterile pedal panniculitis.

Besides E-vitamin deficiency, for GSDs it's typical to walk with the hocks down or the carpus down, which may cause draining tracts to develop around the hocks. So although the condition is due to an immunologic problem in which there is a reaction to the collagen around the joint, the general GSD structure may also be a cause.

---
Lisätty pari Repen kuvaa Tampere-päiviltä viikonloppuna.

1 kommentti:

Unknown kirjoitti...

Hei
miten Rebecan tassun hoito jatkui ym. Meillä sama tilanne. t. Eeva Makkonen