torstai 23. elokuuta 2012

Eskilstuna INT dog show


Perjantaina 17.8. lähdimme Helgan kanssa Ruotsin suuntaan Maritan ja Tuhrun kanssa. Helgalla ja Turhulla ei ollut keskenään ongelmia, vaan molemmat mahtuivat hyvin Riitan Caddyyn, jonka olimme valinneet kulkuvälineeksi. Laivalla oli kuumaa, mutta tytöt jaksoivat kärsivällisesti. Paljosta juomisesta huolimatta molemmat ladyt kevensivät oloaan vasta Tukholman päässä, kunhan oli ensin ajettu vähän pois asfalttiviidakosta.


Lauantaina 18.8. Helga ja Tuhru osallistuivat Eskilstunan kansainväliseen näyttelyyn. Päivä oli puolipilvinen, ja molemmat esiintyivät reippaasti. Irlantilainen tuomari John Muldoon pyöritti 26 irliksen kehän vauhdilla läpi, eikä esimerkiksi narttujen valioluokassa sijoitukset muuttuneet lainkaan aakkosten mukaisesta järjestyksestä, joten Helga oli erinomainen ja kolmas luokassaan sekä Tuhru erinomainen ja neljäs luokassaan. Tuomari piti molemmista tytöistä (ja Helgan mustasta nenästä?), mutta kirjalliset arvostelut olivat melkoisen niukkia.

Last Friday we took a ferry to Sweden with Helga, Tuhru and Marita. We had plans to visit two dog shows and see some lovely borzoi puppies along the way :) The first dog show was Eskilstuna international dog show where Irish wolfhounds were judged by John Muldoon from Ireland. Helga, received an excellent and a third placement in the champion class with the following critics:


“Lovely dog, nice body size, nice head, nice black nose, good tail and carriage, well showed.”


Näyttelyn jälkeen jatkoimme Eskilstunan kupeeseen kyläpaikkaan, jossa kohtasimme kaksi autuaaksi tekevää asiaa eli pentuja ja kahvia! Ihastelimme borzoi-vauvoja ja taisimme Maritan kanssa juoda kahvipannun tyhjäksi. Pentue oli hyvin tasainen, ja kaikki liikkuivat hyvin. Kuvia ei tullut paljon, kun paijailin pentuja sylissä (eipä tullut paljon kuvia näyttelystäkään, kun molemmat nartut esiintyivät samassa kehässä). Perheessä oli aikuissten borzoiden lisäksi yksi silkkivinttikoira, joka näkyy myös kuvassa. Helga ja Tuhru odottelivat aitauksessa ensin hiukan piipaten, sitten rauhoittuen, ja saivat ruoka-annokset vielä ennen lähtöä eteenpäin.






Ei kommentteja: