perjantai 13. joulukuuta 2013

Helsinki Winner 2013

Tänään piti lähteä puoliltapäivin töistä suoraan Messukeskukseen ja ensimmäiseen voittajanäyttelyistä eli Helsinki Winneriin - turistina ja ilman omaa koiraa. Katsottiin ensin mäyriskehiä alakerrassa, mutta irliskehä ei ollut vielä alkanutkaan, kun siirrymme sinne. Mustia saatiin tervehtiä heti, mutta Milouta ei kannattanut innostaa heilumaan kuin vasta laatuarvostelun jälkeen. Molemmat pojat, Musti ja Milou saivat ERI/1 ja SA, mikä oli erittäin hienoa! Milousta leivottiin juniorivoittaja ja se sai myös vara-sertin. Valitettavasti ei ole yhtään kuvaa päivästä.

Kehien välissä käväisin uudestaan alakerrassa ja siellä tuntuikin jo kovin ahtaalta. Löysin kuitenkin Ilo-Willan myyntipisteen ja sain lunastettua Romyn kennel-fleecen. Fleece on yllättävän tilavaa mallia, mutta selkäkappaleen brodeeraus onnistui hienosti.

Pääsin itsekin kehään Mustin kanssa, kun oli paras uros -kehän vuoro sekä vielä kasvattajaryhmässä. Paras uros -kehässä meni vielä ihan hyvin, mutta kasvattajaryhmässä piti jo vähän pyörähdellä. Riverwolf-kasvattajaryhmä palkittiin KP:lla, minkä jälkeen suuntasinkin junalle. Huomenna lenkkeilyä kotiin jäävien koirien kanssa ja Amalian sekä Klaaran viimeistelyä sunnuntaille, jolloin suuntaamme voittajanäyttelyyn niiden kanssa. Katsotaan kuinka tyttöjen kanssa käy: kehä on vähän pienempi kuin tämänpäiväinen ja koiria kymmenkunta enemmän.

Ei kommentteja: