tiistai 7. heinäkuuta 2015

Road trip to Trondheim, Norway


Perjantaina lähdettiin pienelle kesäreissulle Klaaran ja Amalian kanssa. Tässä ollaan iltalähdössä kannella ottamassa aurinkoa ja katselemassa Ruisrockia. Molemmat tytöt ovat innoissaan, kun pääsivät matkaan. Itse asiassa Amalia ja Romy päivystivät autossa tiiviisti jo pakkaamisen aikana, mikä ei ollut näin kuumalla tietenkään toivottavaa.


Lähtiessä juhannusruusut olivat täydessä kukassa:


Ensimmäisenä ajopäivänä matkasimme Ruotsin halki hyvin perinteistä reittiä (Uppsala - Trondheim) kohti Norjan rajaa. Majoituimme Ristafalletissa mökissä, joka sijaitsi aivan Ristafalletin putouksen vieressä. Putousta oli vaikuttavat 14 metriä ja leveyttä sillä oli runsaat 30 metriä, joten kohina oli melkoinen.




Klaaraa putouksen kohina ei haitannut, eikä oikeastaan Amaliaakaan, kun laskeuduimme sen juurelle. Putouksen vierestä lähti polku, joka yhtyi retkeilyreitistön polkuihin, joten maastoa riitti mukavasti tyttöjen ulkoiluttamiseen.



Lauantai-illalla putouksen äärellä poseeraamassa.


Alajuoksun näki myös ravintolan terassilta, kun kävimme syömässä.


Mökki oli siisti ja majapaikka muutoinkin rauhallinen ja omistajapariskunta hyvin ystävällinen. Koiria oli paljon muillakin, mutta tilaa riitti hyvin. Yöksi mökki viileni tehokkaasti (ehkä putouksenkin ansiosta), mutta patja oli turhan pehmeä, mikä oli oikeastaan ainoa miinus paikasta.

Ei kommentteja: