sunnuntai 26. maaliskuuta 2017

Lahti Int dog show 26.3.2017


Lahden kuvat on otettu vähän kaukaa, kun oli reilun kokoinen, mukava kehä. Mutta laitan vain yhden esille, kun ollaan aika pienessä koossa; Blanka on tuossa kehässä odottamassa tuomarin arvostelua.

Meillä oli hauska keväinen reissu lumisateesta auringonpaisteeseen ja tuuleen. Blanka käyttäytyi miellyttävän rauhallisesti koko ajan ja Tiukukin rauhouttui vetämisestä, kun kuljettelin sitä ympäriinsä ennen kehää. Tuomari vaan pahemmin mitään jakanut eli molemmat tytöt saivat EH/3:n arvostelukseen. Uroksissa jaettiinkin vain yksi SA ja nartuissa neljä. Eeva Resko arvosteli Tiukun junnuissa ja Blanka oli ensimmäistä kertaa avoimessa luokassa. Alla tyttöjen arvostelut.

Tiuku JUN very good/3:
"Vielä hyvin kesken kehityksen oleva narttu. Hyvä pää, mutta kallo-osa saisi olla jalompi. Kaunis kaula ja hyvä ylälinja. Saisi olla paremmin kulmautunut edestä ja pidempi olkavarsi. Vielä hieman litteä runko. Saisi olla paremmin kulmautunut takaa. Liikkuu kauttaaltaan hyvin. Hyvä karvanlaatu."
Blanka OPEN very good/3:
"Hyväntyyppinen narttu. Hyvä pitkä pää. Kaunis kaula. Hyvä ilme ja korvat. Saisi olla paremmin kulmautunut edestä. Ylälinja saisi olla parempi. Hyvä runko. Normaalit takakulmat. Liikkuu sivulta hyvin ja edestä, hieman ahdas takaa. Oikea karvanlaatu."
AT:n ottamia kuvia tytöistä, ensin Blanka:





Ja vielä Tiuku-pieni:


Ei kommentteja: