torstai 8. kesäkuuta 2023

Homewards again

Paluumatkalla saatiin ensimmäistä kertaa koko reissun aikana hieman aurinkoakin. Tutuissa maisemissa ulkoiltiin ennen laivarantaa, ja kyllähän tytöt tuntuivat muistavan, että täällä on aiemminkin kävelty.






Paluumatkalla Helga innostuikin vedessä kahlaamisesta, mikä oli iloinen yllätys. Lotta ei ole missään vaiheessa ollut juurikaan vesileikeistä kiinnostunut, vaikka Blanka reippaana on näyttänyt mallia. 





Papu tutkaili rantaa hieman rauhallisemmin.

Matkan varrella mennen tullen nähtiin paljon eläimiä. Harvinaisin oli varmastikin mäyrä, joka jostain syystä kulki tien reunaa aivan päiväsaikaan sekä täysi pellollinen kurkia - niin paljon en ollut koskaan kurkia nähnyt yhdessä paikassa. Kurkia näkyi muutoinkin ja lisäksi mm. peuroja, hirvi ja jopa poroja näinkin etelässä. Lunta oli kyllä vähemmän kuin edellisenä vuonna.


 

Ei kommentteja: