tiistai 8. elokuuta 2023

Druskininkai 6.8.2023: Papu BOB

 

Tytöt teltan varjossa.

Sunnuntaina aamu valkeni helteisenä: ukkosen jälkeen ilma oli kosteutta paksunaan ja lämpötila kipusi yli 30 asteen jo yhdeksän aikaan aamulla. Päivän mittaan lämpö nousi 34 asteen paikkeille, mikä oli koirille jo liikaa - esittäjistä nyt puhumattakaan. Sunnuntaina kehämme olivat eri päässä kenttää neljän minuutin aikatauluerolla eli Papu esiintyi kehässä 1 ja irlantilaiset kehässä 12. Helgaa emme sunnuntaina esittäneet lainkaan päällekkäisten aikataulujen vuoksi. Lisäksi keli uuvutti juniori-Helgan melko lailla, joten se sai hyvillä mielin pitää vapaapäivän. 

Tyttöjen palkinnot ja ruusukkeet:

Riitta vei Papun kehään, ja Papu olikin hienosti jälleen rotunsa paras sekä vastaanotti kuudennen CACIBinsa. Dandien tuomarina oli Sergiy Slukin Ukrainasta. 


Riitta ehti irlantilaisen kehän loppupuolelle mukaan eli Lotasta tuli kuvia sunnuntailtakin. Lotta esiintyi edelleen miellyttävän reippaasti ja vapaasti. Sunnuntain tuomari, John R. Walsh Irlannista arvosti kuitenkin eri tyyppistä koiraa. Lotan tuloksena oli res-CACIB. Tämän jälkeen olikin helpottavaa pakata leiri ja suunnata auto kohti puolivälin mökkiä. Mökissä olikin illalla nopeasti täysin hiljaista hellepäivän jälkeen.

Lotan kuvien taustalla näkyykin telttarivistön ensimmäisenä vihreä telttamme. Siellä näyttää kovin hiljaiselta, kun muut koirat pötköttivät tarkkaan varjossa yhden ahkeroidessa kehässä. 


Results for our girls from Druskininkai 6.8.2023:

Papu EX1, CAC, CACIB, BOB

Lotta EX1, CAC, res-CACIB

Irish wolfhounds were judged by John R. Walsh and the Dandi by Sergiy Slukin.

Ei kommentteja: