lauantai 14. toukokuuta 2011

Rauma dog show


Tänään kastuttiin urakalla, ja Romy-rukka oli kuin uitettu rakki korvat rullalla. Käytiin nimittäin Rauman koiranäyttelyssä. Romy esiintyi mukavan reippaasti nyt ulkonäyttelyssä, mutta tuomari ei antanut juniorikoirista kuin yhdelle erinomaisen. Romy sai erittäin hyvän tsekkiläiseltä tuomarilta, Andras Polgarilta. Romyn esiintymisestä jäi tällä kertaa kuitenkin hyvä mieli, kun sen esiintyminen oli reippaampaa. Tosin kaikki ympärillä oleva kiinnosti ja erityisesti kostean maan tuoksut (minkä vuoksi selkäkin oli välillä juostessa kaarella). Seisottaminen olikin yllättävän hankalaa, kun seisonnassakin olisi pitänyt ensin haistella maata ja sen jälkeen katsella ympärilleen.


Romy visited a very wet dog show today in Rauma. It got a very good from junior class as only one junior bitch received an excellent. Here's the critics from the judge, Adras Polgar:

"14 m old, medium bitch. Tight muzzle. Short neck. Roached back. Good front. Good mover. Very young, not muscles."

Ei kommentteja: