keskiviikko 22. huhtikuuta 2015

Narva dog show 19.4.2015 and old Tallinn


Sunnuntaina pakattiin matkatavarat autoon ja kirjauduttiin hotellista ulos. Näyttelypaikalla ei kauan viivytty, kun Amalia oli kuudes koira kehässä. Tuomari Antoan Hlebarov antoi Amalialle myös sertin ja teki siitä ROP:in, mutta emme jääneet ryhmäkehiin. Näyttelyarvostelu kuvana, kun en osaa kieltä:



Näyttelyn jälkeen lähdimme ajamaan kevyessä lumisateessa kohti Tallinnaa ja meille jäi ennen lauttaa mukavasti aikaa ruokailuun ja parin tunnin ulkoiluun Tallinnan vanhassa kaupungissa.







Tallinnan vanhan kaupungin osuus on hienosti säilynyt. Amalia käveli mielellään, vaikka itsellä olikin hieman viileä olo kolmesta vaatekerroksesta huolimatta. Amalia jaksoi poseerata omalle ja vieraille kameroille sekä seistä taputettavana. Lautalle päästessä olikin virta jo vähissä ja kotiin asti ennätettiin vähän jälkeen puolenyön.



Ei kommentteja: