sunnuntai 30. huhtikuuta 2023

Tampere NORD dog show 29.4.2023: Papu FI JCH

 

Osallistuimme molempina päivinä Tampereen koiranäyttelyviikonloppua kolmen tytön kanssa eli mukana olivat Papu, Lotta ja Blanka. Papu esiintyy näissä kuvissa junioriluokassa, missä se sijoittuikin mukavasti: ERI/1, SA, PN-4, JUN-SERT ja Suomen Juniorimuotovalio! Tuomarina toimi Laurent Pichard Sveitsistä, ja Papun arvostelu oli seuraava:

"Very happy temper. That needs to fulfil for maturity. Good breed type. Proper skull. Proper eye; form and colour. Slightly open in elbow. Proper neck. Slightly close behind."

Lotta ei ollut parhaimmillaan ja sen esiintyminen toi erittäin hyvän toisella sijalla valioluokassa. Toiselle tuomarille olimmekin sen alunperin ilmoittaneet, mutta suuren koiramäärän vuoksi tuomari vaihtui ja ei viitsitty yhtä koiraa peruuttaa. Irlanninsusikoirat tuomaroi lauantaina Pekka Teini. Lotta oli kyllä aivan kevyt esittää, mutta kovin innoissaan se ei ollut. Seuraavaksi se pääseekin ulkonäyttelyihin, mikä voi olla helpottavaa. Lotan arvostelu kuului näin:

"Tyypiltään erittäin hyvä narttu, jolle toivoisin enemmän kulmauksia ja vahvemman raajaluuston, kevytpiirteinen pää, oikea kaulan pituus, melko pysty olkavarsi ja pysty välikämmen, hyvä ylälinja ja lantion asento, hieman niukka polvikulma. Turkki ei tänään parhaimmillaan, mukavan rauhallinen käytös."

Blanka sen sijaan pisteli innoissaan ja paljon saatiinkin juosta. Blanka esiintyi edelleen rauhallisen tasaisesti, ja tuloksena oli veteraaniluokan ERI, 1, SA, VET-SERT, ROP-VET. Blankan arvostelu oli myös kaunis:

"8,5v veteraaninarttu, jolla edelleen kevyet liikkeet, ja miellyttävän rauhallinen käytös, oikealinjainen pää, jossa hyvä sukupuolileima, hyväasentoinen kaula, hieman kuivunut lihaskunto mutta silti hyvä ryhti, hieman pitkä lanneosa, vahvat käpälät, hyvät kulmaukset takana."


In Saturday, in Tampere NORD dog show we had 3 dogs participating. Here are the results:

Papu JUN EX, 1, CQ, JUN-CAC, JUN-BOS, FINNISH JUNIOR CHAMPION (!)

Lotta CH VG, 2

Blanka VET EX, 1, CQ, VET-CAC, VET-BOB

Ei kommentteja: