tiistai 11. heinäkuuta 2023

Pärnu INT dog show 8.7.2023: Papu BOB, Blanka EE VCH

 

Yllä Blanka parhaissa nartuissa (eli nämä kuvat tulivat väärässä järjestykesssä) Pärnussa lauantaina. Blanka oli hienosti veteraaniluokan ERI, 1, SA, VET-SERT, CACIB-V, PN-4. Blanka sai lauantaina sen kolmannen puuttuvat veteraanisertin Virosta eli se valioitui Viron veteraanivalioksi sekä sen myötä Balttian veteraanivalioksi. Blanka liikkui kehässä koko päivän erittäin vaivattomasti ja kevyesti toisin kuin nuo nuoremmat. Irlantilaisten tuomarina oli lauantaina Mikael Nilsson.


Lotan tuloksena oli valioluokan ERI/3 eli sitähän ei innostanut juuri mikään kehässä. Lotta esiintyi ilman pakkoa omaan tahtiinsa. Koko reissun ajan Lotan käytös oli hyivn vakaata ja rauhallista, eikä ollut ihmeempää tarvetta innostaa sitä, kun se ei mitään kehästä nyt tarvinnutkaan.

 

Helga esiintyi omassa luokassaan hyvin ja sain sen jopa liikkumaan, mutta paljon meillä on vielä harjoiteltavaa. Helga liikkuu rennosti, mutta aivan omaan tahtiinsa. Mukavan reipas se kyllä muutoin on ja on valmis tervehtimään jokaista vastaantulijaa häntäänsä heilutellen. Helgan tuloksena oli junioriluokan ERI/2.





 
Kun irlisten kehä päättyi, Papun kehän alkuun olikin enää viisi minuuttia eli pientä paniikkia oli siinä vaiheessa ilmassa. Rynnistin Papun kanssa oikean kehän reunalle. Ilman numerolappua ja varmaan kahdella harjan sipaisulla mentiin kehään ja tulos oli siitä huolimatta tai sen ansiosta (Papu tepsutteli todella reippaana) rotunsa paras. Dandie dinmontin terrierit arvosteli lauantaina Unto Timonen. Papun tuloksena oli nuorten luokassa ERI, 1, SA, PN-1, ROP ja CACIB.

Blanka veteraanien ryhmäkehässä, missä se mahtui ottamaan noin kaksi askelta kehän puolelle eli ryhmä oli todella suuri lauantaina.

 
Papu terrierien ryhmäkehässä, missä se esiintyi erittäin hyvin. 


Ihana Papu ja päivä pulkassa.

Summary of Saturday's results from Pärnu:

Papu INT cl EX, 1, CQ, BB1, BOB, CACIB

Helga JUn cl EX, 2

Lotta CH cl EX, 3

Blanka VET cl EX, 1, CQ, BB4, VET-CAC, CACIB-V, BOB-VET, Estonian Veteran Champion, Baltic Veteran Champion

Irish wolfhounds were judged by Mikael Nilsson and Dandie Dinmont terriers by Unto Timonen.

Ei kommentteja: